torstai 18. joulukuuta 2014

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän (sekä KluPin pikkujoulut)

Vuoden viimeisen lukupiiritapaamisen pidimme 11.12.2014 klo 16 Linnanmaalla. Samalla vietimme lukupiirin pikkujouluja. Paikalla kirjasta keskustelemassa oli yhteensä 9 lukupiiriläistä. Luettavana teoksena oli tällä kertaa Riikka Pulkkisen Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän. Pulkkisen uusin julkaistu teos kertoo 28-vuotiaasta Iiris Lempivaarasta, joka jää yllättäen sinkuksi ja alkaa etsiä itseään ja elämäänsä. Teos on ilmestynyt aiemmin Kauneus ja terveys -lehdessä jatkokertomuksena jo vuonna 2010, mutta kokonaisena teoksena kirja ilmestyi vasta vuonna 2014.

Teos sijoittuu 2000-luvun Helsinkiin ja kirjassa toimii minäkertojana päähenkilö Iiris. Henkilöhahmona Iiris koettiin lukupiirissämme melkoisen pinnalliseksi, vaikeaksi ja jokseenkin ohueksi hahmoksi. Hän ei osaa ajatella muita kuin itseään ja vaatii kaikkien lähipiirissään olevan kiinnostuneita hänen omista asioistaan. Iiris pompottaakin teoksessa muita melko lailla oman mielensä mukaan. Hän myös tuntui henkilöhahmona hyvin nuorelta, joka ei pääse keneenkään "sisälle". Iiris henkilöhahmona herätti kaikkiaan ristiriitaisuutta: vaikka hänen toimintansa tuntuivat monesti hyvin pinnallisilta ja lapsellisilta, hän ei kuitenkaan ollut ihan täysin bimbo tai ikiteini. Silti hänestä oli vaikea saada otetta. Yksi ainoista kohdista, jossa Iiris toimii hoivaajana hoivattavan sijaan, on teoksen alussa Aleksin jättäessä hänet. Aleksi ottaa erotilanteen vakavasti ja sairastuu tekemästään päätöksestä, jolloin Iiris hoitaa häntä, vaikka he ovatkin jo eronneet. Iiriksen ongelmana tuntuu olevan myös se, että hän määrittää itsensä lähinnä muiden kautta.

Totesimme lukupiirissä, että Iiris ei ollut kovinkaan valmis ihmissuhteisiin ja hän tuntui teoksen aikana suorastaan etsivän vikoja miehistä. Hän myös ajattelee heti uuden miehen tavattuaan, että minkälaisia ja minkä nimisiä lapsia he saisivat. Lasten nimet myös herättivät meissä ihmetystä - miksi melkein kaikkien piti olla niin erikoisia? Tästä esimerkkinä Iiriksen siskontyttö, joka saa teoksessa nimekseen Josefiina Amalia Vadelma. Myös Iiriksen toiminta hänen työpaikallaan koulupsykologina herätti meissä lukijoissa hieman ihmetystä. Iiris turvautuu jopa työpaikallaan turvaoluisiin ja -suklaaseen ja hän lietsoo oppilaitaan puolivahingossa kapinaan yrittäessään ajaa tyttöjen asemaa. Iiriksen oma elämä ei tunnu olevan hallinnassa, vaikka hän toimiikin jokseenkin auktoriteettisessa asemassa koulupsykologina.
Lukupiirissä Iiriksen toiminta hänen työpaikallaan nosti esiin erityisesti yhden kysymyksen: Miten ihmeessä Iiris on edes päässyt töihin? Toisaalta tämä koettiin myös hyvin lohduttavaksi.

Lopulta Iiris antaa siskontyttönsä vauvan johdattaa itseään ja vauva alkaakin kertoa Iirikselle totuuksia elämästä. Vauvan puhuminen herätti meissä lukijoissa monia mietteitä: osa koki sen hyvin absurdiksi ja oudoksi, osa viihdyttäväksi ja osan mielestä se oli ymmärrettävissä esimerkiksi sen kautta, että lapsella olisi mahdollisesti intuitiivisempi yhteys todellisuuteen. Loppujen lopuksi Iiris kokee teoksessa jonkinlaisen kasvun, kun hänen ystävänsä Elina joutuu sairaalaan kohdunulkoisesta raskaudesta. Elina läksyttää itsekkäästi ajattelevaa Iiristä ja Iiris tuntuukin ottavan tästä, sekä vauvan ja naapurinsa Marja-Liisan neuvoista, lopulta ainakin hieman opikseen. Lopussa Iiris myös löytää elämänsä rakkauden sattumalta, eli tarina saa onnellisen lopetuksen. Tässä parisuhteessaan Iiris ei myöskään enää ajattele välittömästi heidän mahdollisia tulevia lapsiaan.

Hahmoja, joista teoksessa erityisesti pidimme, olivat naapurissa asuva kahdeksankymppinen Marja-Liisa, joka saa elämänviisautensa muun muassa Kauniista ja rohkeista. Lisäksi pidimme Iiriksen parhaasta ystävästä Elinasta, sekä Kastehelmi-pojasta, joka heittäytyy innoissaan mukaan Iiriksen perustamaan kerhoon, jossa on tarkoitus ajaa tyttöjen etuja. Keskustelua lukupiirissä herättivät paitsi Iiriksen erikoinen gynekologi ja teoksen epäsuora kerronta, myös chick-lit genrenä, joka herätti meissä lukijoissa erilaisia mielipiteitä. Chick-lit on helposti hyvin tunteellista, mahdollisesti jopa yli-sellaista, mikä oli joidenkin mielestä hyvä juttu ja joidenkin mielestä ei. Teoksessa esiintyvä sana "öppikuu" herätti myös toiveita kirjan suhteen, mutta jotka eivät sitten täyttyneet. Sen sijaan kirjasta löytyi jälleen Riikka Pulkkisen tyylille uskollisesti sana nakkipaperi, sekä puoliksi syöty hampurilainen.

Riikka Pulkkisen ihmiskuvaus teoksessa ei herättänyt meissä lukijoissa juuri kiitosta. Myöskään teoksen editointi ei ollut parasta mahdollista, sillä teoksessa oli kirjoitus- ja lyöntivirheitä. Myös kirjan loppu tuli myös hieman yllättäen, minkä arvelimme johtuvan siitä, että lehden "mitta" loppui kesken ja juonelle piti keksiä pian lopetus. Kirjasta myös huomasi jatkokertomuksellisuuden selvästi jonkinlaisena katkelmallisuutena ja nopeina siirtyminä tilanteesta toiseen. Teos on selvästi eri genreä, kuin Pulkkisella yleensä. Mielestämme tämä jäi lopulta hieman yritelmäksi, vaikka teoksen kepeys olikin mukavaa ja rentoa luettavaa.

Kirja on kaikkiaan kevyttä höttöä, mutta se pisti silti miettimään itseä, rakkautta ja elämää. Totesimme lopulta, että teos on sellainen, jota lukiessa ei saisi ajatella liikaa, vaan pitäisi vain antaa kirjan viedä mukanaan.

Loppukaneetti ja kollektiivinen arvosana teokselle: Sinkkuelämää goes chick-lit, joka ansaitsee arvosanakseen 3 tähteä.


Lisäksi illan aikana pelasimme lautapelejä, sekä söimme muun muassa torttuja ja pipareita. Ilta oli kaikkiaan hyvin hauska ja oli mukavaa, kun niin paljon porukkaa oli paikalla. Ensi vuonna jatketaan uusin teoksin ja uusin kujein!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti