Olihan siitä puhuttu jo siitä lähtien, kun olin ollut fuksi, ja jopa sitäkin aikaisemmin. Asiaa oli ihmetelty, ruodittu ja kummasteltu. Miksei Kultulla ollut lukupiiriä, vaikka yksi pääaineistamme keskittyy nimenomaan kirjoihin ja arkeologit ja antropologit lukisivat mielellään hyvässä seurassa? Olemmehan me kaikki kulttuurintutkijoita ja humanisteja! Moni meistä paloi halusta jakaa lukemiaan kirjoja muiden kanssa ja keskustella kirjoista. Ja vuonna 2013 sitten perustettiinkin Poikkikultulainen lukupiiri, kolmen kirjallisuudenopiskelijan toimesta.
En enää muista, ehdottiko Niina tai Sanna lukupiiriä, vai oliko ehdottaja minä: ideamme oli suunnilleen yhteinen ja kumpusi yhteisistä toiveista järjestää alkoholitonta opiskelijaohjelmaa ja rakkaudesta kirjoihin. Sen kuitenkin muistan, että saimme melkeinpä hämmästyttävällä nopeudella ja tarmolla järjestettyä ensimmäiset tapaamiset ja koottua ainakin parisenkymmentä kiinnostunutta opiskelijaa Kultuhuoneelle. Järjestäytymistapaamisemme, jossa sovimme ensimmäisistä kirjoista ja tapaamisista, oli 11.10 ja ensimmäisen kirjamme Muumilaakson Marraskuun käsittelimme 1,11. Sen jälkeen Poikkikultulainen lukupiiri on tavannut 13 kertaa, ja keskustellut 14 kirjasta. Meillä on aktiiinen facebook-ryhmä ja ei-niin-aktiivinen kirjablogi (pun intended).
En olisi tässä ilman muita vetäjiä, en olisi alkanut koskaan vetämään lukupiiriä yksin. Sannan ja Niinan kanssa olemme varsin lyömätön tiimi ja tuemme toisiamme sekä ruokimme toistemme luovuutta. En voisi kuvitella parempia vetäjiä rinnalleni. Enkä olisi myöskään vetämässä lukupiiriä, ilman jäseniämme, jotka antavat kaikille palan omasta lukukokemuksestaan. Vaihdamme ajatuksia ja huomaamme asioita, jotka yksin lukiessa olisivat jääneet piiloon. Saamme hehkuttaa yhdessä hyviä hetkiä ja saamme tukea toisiltamme, jos kirja oli kehno. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja se koskee myös jaettua kirjallisuutta. Teosten erilaiset tulkinnat ovat rikkaus, ja joskus uusi tulkinta avaa teoksen kokonaan uudelleen, jolloin se on kuin uusi ja toisenlainen kirja.
En ole elämässäni ennen ollut lukupiirissä, saati vetänyt sellaista ennen Poikkikultulaista lukupiiriä. Olen viime vuoden aikana astunut kauas kirjallisesta mukavuusalueeltani, vaikken jokaiseen tapaamiseen ole päässytkään mukaan. Mieleeni ovat jääneet parhaiten kirjat Kani nimeltä jumala, ja Teurastamo 5. Kumpaankaan kirjaan tuskin olisin koskaan tarttunut ilman lukupiiriä, ilman hyvää syytä ja pakkoa lukea. Ilokseni voin nyt myöntää pitäneeni kovasti Kanista ja ainakin lukeneeni Kurt Vonnegutin klassikon, ja näin ollen saan ruksia yhden kirjan luettavien klassikoideni listalta – joka on muuten luvattoman pitkä.
Olen kamppaillut metahaiden kanssa, kuunnellut hiljaa Kuoleman kertovan tarinaa, etsinyt Muumiperhettä Muumitalosta, tutustunut englaintilaisen pienen kaupungin paikallispolitiikan valtataisteluihin, pelännyt WTC-torneissa työskennellyn veljen puolesta, katsonut kärpäsenä katosta kun Elizabeth Bennet repii ninjoilta sydämiä rinnasta, nauranut männiäsille ja ihmetellyt peikon ja keijun rakkautarinaa. Olen käynyt kahviloissa ja baareissa, jonne en muuten ole saanut aikaiseksi koskaan astua, ja olen seikkaillut yliopiston katakombeissa. Tuttuja kirjoja ja tuttuja paikkojakin olen lukenut ja kokenut, mutta erityisen mielissäni olen uusista paikoista ja kirjoista. Olen saanut keskustella kirjoista vanhojen tuttujen, sekä täysin uusien ihmisten kanssa. Toivon samaa, että sinä hyvä lukupiiriläinen tai kanssavetäjä ajattelet samoin ja olet viihtynnyt ensimmäisen vuotemme. Toivottavasti tulet viihtymään myös kaikki tulevat vuotemme kanssamme.
Nähkäämme seuraavassa tapaamisessa, 11.12.2014 levottoman ja raskaan sydämen merkeissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti