Tässä luukussa kurkistamme Tove Janssonin luomaan rakastettuun muumimaailmaan, jossa tapahtuu jälleen jotain vallan eriskummallista. Luin vähän aikaa sitten Taikatalven, sillä tällä hetkellä näyttää siltä, ettei lunta taida juurikaan löytää muualta. Teos alkaa siitä, kun muumitalon asukkaat ovat vaipuneet talviuneen, mutta Muumipeikko herää eikä saa enää uudelleen unta. Seuraa seikkailu, jollaista yksikään toinen muumi ei ole kokenut aikaisemmin.
Tässä muumikirjassa tavataan muiden muassa Tuutikki, näkymättömät myyrät, muumien esi-isä, Surku-koira ja hiihtävä hemuli. Unohtamatta kenties muumimaailman pelottavinta hahmoa, Jäärouvaa, joka jäädyttää katsellaan kuin kreikkalaisen taruston Meduusa konsanaan.
Muumitalo on pelottava paikka jos on pieni Muumipeikko ja aivan yksin. Jokainen varjokin näyttää vihamieliselle. Kuinka hän mahtaakaan selvitä pitkästä talvesta ilman Mammaa?
Muumit nukkuvat talviunta marraskuusta huhtikuuhun, eli luminen aika vuodesta jää heiltä yleensä näkemättä. Niinpä Muumipeikolle onkin vaikeaa uskoa Muumilaakson olevan sama paikka kuin se, millaisena hän se oli yleensä nähnyt. Lumi verhoaa kaiken muuttaen iloisen laakson synkäksi ja ahdistavaksi.
Talvi on rankka laakson asukkaille ja ruoka on vähissä. Niinpä pakkasen paukkuessa suurin osa laakson asukkaista vaeltaa Muumitaloon. Mamma on syksyn aikana valmistanut paljon hilloa kellariin ja takaa näin monen otuksen hengissä pysymisen.
 |
| Tuutikki rakentaa Jäärouvalle lumihevosen, joka herää henkiin. |
Myös Pikku Myy herää kesken uniensa ja keksii lumileikkien ihanuuden. Hän kähveltää Mamman hopeisen tarjottimen ja käyttää sitä pulkkanaan. Hemuli yrittää saada Muumipeikonkin riemuitsemaan talviurheilusta. Hän laittaa pojan suksille, mutta arvata saattaa, ettei touhu luonnistu aivan niin kuin olisi tarkoitus. Hyperaktiivinen hemuli ärsyttää useimpia turvapaikan hakijoita ja niinpä hemuli juonitellaan pois kertomalla Yksinäisten vuorten mahtavistahiihtomäistä. Täysin ilman seuraa ei Hemuli kuitenkaan postu, vaan susi-veljien seuraan kaipaava Surku-koira liittyy hänen seuraansa.
Tuutikki asuu Papan rakentamassa uimamajassa ja on ilmeiseti tehnyt niin jo vuosia, ennen kuin asia käy ilmi Muumipeikolle. Hän lupaa, että Tuutikki saa asua majassa myös kesäisin, jos tämä haluaa. Kaapissa, jossa muumit säilyttävät uimaviittojaan asuu jokin omituinen otus. vastoin Tuutikin varoituksia, Muumipeikko avaa komeron oven ja vapauttaa esi-isänsä, joka muuttaa Muumitaloon, salongin kakluuniin. Esi-isä onkin yksi teoksen riemastuttavmpia hahmoja, vaikka tämä ei puhu edes yhtä sanaa.
Jos seurasit lapsena Muumilaakson tarinoita tv:stä, ovat muumikirjojen kertomat tarinat siinä tapauksessa suurelta osin tuttuja, sillä teoksen pohjalta tehdyssä jaksossa (37. Keskitalven kokko) tarinan kulku on hyvinkin uskollinen alkuperäisteokselle.
 |
| Muumipeikko tuiskun armoilla. |
Takakannesta:
Muumipeikko herää kesken talviunien. Maailma on uusi ja outo, hämmentävään maailmaan ja sen asukkaisiin. Sitten eräänä aamuna aurinko näyttäytyy taas. Muumipeikko herää kesken talviunien. Maailma on uusi ja outo, täynnä lunta, jäätä ja vaaroja. Hänen tuntemistaan olennoista vain pikku Myy sattuu olemaan valveilla. Mutta Muumilaaksossa on elämää: Tuu-tikki uimahuoneessa, urheilullinen Hemuli, pieni ötökkä Salome, Surku-koira… ja monta muuta, osa ankaran sään pakottamina tänne paenneita. Talveen kuuluu toki ilojakin. Ja sitten eräänä aamuna aurinko näyttäytyy ensimmäisen kerran lupauksena uudesta keväästä ja kesästä.
Alkuperäinen nimi: Trollvinter (1957), Suom. Laila Järvinen, suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä 2010, Kuvittanut: Tove Jansson, 121 s. 27. painos, WSOY 2010
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti