perjantai 31. heinäkuuta 2015

Heinäkuun kirja: Robert Galbraith - Käen kutsu

Heinäkuun lukupiiritapaaminen pidettiin jälleen perinteiseen tapaan kuun lopussa, tällä kertaa 26.7.2015. Paikan piti alun perin olla Tuiran uimaranta kesän kunniaksi, mutta juuri tuona päivänä Suomeen rantautunut kesämyrsky sotkikin suunnitelmat. Sen sijaan kokoonnuimmekin keskustassa Café Bisketissä, mikä oli myös varsin oiva paikka. Heinäkuun lukupiirikirjana oli Robert Galbraithin (eli J.K.Rowlingin valenimellä kirjoittama) dekkari Käen kutsu (The Cuckoo´s Calling, 2013). Rowlingin käyttämä salanimi paljastui teoksen ilmestyttyä tosin varsin nopeasti, vaikka ilmeisesti hänen tarkoituksensa oli pysytellä Galbraith-nimen takana. Sittemmin teoksen kannessa on lukenut Galbraith-nimen lisäksi pienellä myös J.K. Rowlingin itsensä nimi.

Teos sijoittuu 2010-luvun Lontooseen ja se kertoo yksityisetsivänä toimivasta, Afganistanin sodassa haavoittuneesta Cormoran Strikesta, joka saa tehtäväkseen tutkia tunnetun mallin, Lula Landryn, kuolemaa. Hän saa sihteerikseen tuuraajana toimivan Robinin, joka osoittautuu teoksen aikana varsin päteväksi ja osaavaksi apuriksi.  Teos on selvästi aikuisille suunnattu, kuten aikaisemmin lukupiirissä lukemamme Paikka vapaana (The Casual Vacancy, 2012). Monien mielestä Käen kutsu oli Paikka vapaana -teosta luettavampi ja jännittävämpi, mutta se tuntui kerronnaltaan välillä hieman hitaalta. Jotain osia olisi kenties voinut hieman tiivistää tai jopa jättää kokonaan pois.

Teoksessa kenties yksi ilahduttavimmista asioista on henkilöhahmojen kuvaus, joka on hyvin aidonoloista ja uskottavaa. Robinin ja Cormoranin työsuhde ja sen kehittyminen ovatkin kenties koko teoksen parasta antia. Sen sijaan yllättävää oli, kuinka teoksessa lähes kaikki todistajat ovat jollain tapaa epäluotettavia tai epävakaita. Useat henkilöhahmot käyttivät erilaisia päihteitä ja myös lähes kaikki teoksessa esiintyneet perheet olivat jollain tapaa rikkonaisia. Loppujen lopuksi Robin oli teoksen ainoa tasapainoinen hahmo, mikä oli varsin piristävä kontrasti. Robin oli myös hahmona varsin pidettävä, sekä tomera, uskottava ja aito.

Teoksessa esiintynyt rikoskuvio on jokseenkin dekkareille tyypillinen ja motiivi melko perinteinen. Tietynlaista huipennusta jäätiin hieman kaipaamaan: vaikka olikin oletettavaa, että kyseessä on murha, paljastui tämä teoksessa varsin myöhään, sillä sitä pidettiin pitkään itsemurhana. Myös teoksen nimi Käen kutsu jäi myös hieman etäiseksi, sillä vasta teoksen loppupuolella nimi selittyi, mutta se ei oikein nivoutunut yhteen teoksen lopussa. Teoksen voi katsoa viestittävän myös julkisen elämän haittapuolista, kuten julkkisten kyttäämisistä ja sen seurauksista, sekä siitä, kuinka kauneuskin voi tehdä onnettomaksi.

Jos ei olisi tiennyt kuka teoksen takana on, olisi miesdekkaroitsija mennyt melko hyvin läpi. Naiskirjailijamaisuus paistoi muun muassa muotisanastosta, joka tuntui enemmän naiselle tyypilliseltä. Jos teoksesta varsinaisesti etsii rowlingmaisuutta, sen voisi sanoa olevan loppukäänteessä, joka oli varsin onnistunut. Lisäksi rowlingmaisuutta näkyi muun muassa hahmojen murteiden käyttämisessä, satiirisyydessä ja henkilöhahmojen kehittymisessä teoksen aikana.
Dekkarina teos ei ollut ihan Agatha Christien veroinen, mutta hyvin kelpo ja mukava. Jäimme kaipaamaan hieman lisää toimintaa ja yllättäviä käänteitä - paitsi toisaalta Striken olisi ollut tekojalkansa kanssa melko vaikeaa olla kovin toiminnallinen.

Kaiken kaikkiaan kirja oli - kuten Rowlingilla yleensäkin - hyvin kirjoitettu, uskottava ja sujuva.
Teoksella on myös suomeksi ilmestynyt jatko-osa Silkkiäistoukka (The Silkworm, 2014), sekä syksyllä 2015 ilmestyvä kolmas osa The Career of Evil.

Kirja sai muun muassa seuraavia kuvailuja: Viipyilevä, elävä, kyyninen, mukava.
Arvosana asteikolla 1-5:
3,5.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Kesäkuun lukupiirikirja: Jaakko Markus Seppälän Lemen

Kuvat: Like
Poikkikultulainen lukupiiri kokoontui sunnunaina Valve-talolla olleen, historiassa ensimmäisen Kummaconin yhteydessä. Kuukauden lukupiirikirjana oli Oulussa asuvan Jaakko Markus Seppälän esikoisteos Lemen. Ennen lukupiirimiittiä oli myös Seppälän haastattelu, josta EeKoo, yksi vetäjistämme vastasi. Saimme siis kirjailijan mukaan lukupiiriimme ja pääsimme kertomaan lukukokemuksistamme hänelle suoraan. Poikkikultulaiselle lukupiirille tämä oli ensimmäinen (ja aika jännittäväkin) kerta, kun mukana oli kunniavieras. Toisin kuin Seppälälle itselleen, joka vieraili jo aiemmin keväällä Oulun pääkirjaston lukupiirissä
       
Teosta kuvataan takakannessa kuumeiseksi teknotrilleriksi, seikka jolle Seppälä itsekin naureskeli ennen lukupiiriä. Teoshan on puhdasta scifiä, tarkemmin määriteltynä kyberpunkkia. Päätös sananvalinnasta oli tullut kustantajalta, jotta teos löytäisi laajemmankin lukijakunnan eikä scifi terminä karkottaisi pois mahdollisia lukijoita. Osalle lukupiiriimme osallistuneista teoksen lukeneista tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin he olivat törmänneet kyberpunkkiin, osalle jopa scifin lukeminen ylipäätään oli vieraampaa.

Lukupiirien tehtävänä toisaalta onkin laajentaa osallistujiensa kirjallista maailmankuvaa. Olikin siis erittäin antoisaa kuunnella kuinka eri lukutaustoilla varustetut lukijat ottivat teoksen vastaan. Lemen saattaa olla enemmän nuorille, kolmekymppisille miehille suunnattu, mutta esimerkiksi me lukupiirivetäjinä olevat naissukupuolen edustajat pidimme teosta kokonaisuudessaan onnistuneena. Vetäjien ja Seppälän lisäksi paikalle saatiin kolme Kummaconiin osallistunutta, joille teos ei ollut ennestään tuttu.
   
Seppälä on aikaisemmin kirjoittanut lyriikoita ja novelleja, joita on julkaistu mm. Kaltiossa, Portissa ja Parnassossa. Hän voitti muutaman vuosi sitten järjestetyn Risingshadow-novellikilpailun tekstillään Minuun kirjoitetaan. Idea Lemeniin oli syntynyt Oriveden opiston kirjoittajakurssilla. Novelliksi kirjoitettu tarina paisui kuitenkin nopeasti ja niinpä mies päätti kokeilla kustantaisiko joku hänen tekstinsä. Like näytti hänelle vihreää valoa ja niinpä novellista tuli lopulta täyspitkä romaani. Lemenin ensimmäiset 50 sivua ovat käytännössä koko kurssilla kirjoitettu novelli. Tästä eteenpäin loput teoksesta on myöhemmin kirjoitettua. Seppälä kertoi hakeutuneensa kirjaston rauhaan työstämään eskapistista teostaan. Tällä hetkellä kirjailijalla ei ole suunnitelmia tulevien tekstien suhteen. 

Lemenissä  seikkaillaan Soheba Cityssä, jonka kaduilla muurahaismaisesti kuhisevat ihmiset on kuvattu kasvottomana massana. Teos antaa visuaalisuuden lisäksi vahvan aistikokemuksen erilaisten hajujen ja kosketusten muodossa. Mille tuntuu esimerkiksi aseen komposiittipiippu vasten ihoa tai mille tuoksuu Kwantangin savu?
 
Lemenin päähenkilönä seurataan Nina-nimistä freelanceria, joka ottaa hoitaakseen niitä tehtäviä, joita poliisit eivät vaivaudu tutkimaan. Hänen täytyy löytää vanhempiensa katoamaksi ilmoittama 17-vuotias Melinda. Takaa-ajon kohde kuitenkin vaihtuu jalat alleen ottaneen tekoälyn, Lemenin, metsstämiseksi. Nina on hyvin kovaksi, kylmäksi ja etäiseksi jäävä hahmo, josta lopulta löytyy myös inhimillisempiä piirteitä. Häneen ei ollut helppoa samaistua, toisin kuin teoksen päänörttihahmoon Oriciin, jonka lapsuus etenkin herätti lukijoissa sympatiaa.
    
Lukupiiriläiset kuvailivat Lemeniä käännösmäiseksi, sillä se sisältää paljon englannista lainattuja sanoja, anglismeja. Teoksen kielessä on myös paljon koodaus- ja nörttisanastoa, joka oli hyvin haastavaa kaikkien teokseen tutustuneiden mielestä. (Onneksi kirjasta oli editointi vaiheessa raivattu pois osa koodiviidakosta.) Nämä kielellisesti värikkäät, elastiset ja leikittelevät keinot kuitenkin koettiin teoksen maailmaa syventäviksi ja sopivat vieraannuttamaan lukijan pois omasta ajastaan.

Nörttislangia selventävää sanastoa jäätiin kuitenkin kaipaamaan, samaan tapaan kuin esimerkiksi Anthony Burgessin Kellopeliappelsiinissa (slangisanoja johdettu venäjän kielestä) tai edellisessä lukupiiriteoksessamme Richard Adamsin Ruohometsän kansassa (kaniinien puhuma lapiini). Erään lukijan mielestä teosta - tai ainakin sen paikoin hyvin haastavaa kieltä - kuvaa hyvin yksi siitä poimittu lause, joka kuuluu suunnilleen nän: "en muistanut puoltakaan siitä, mitä koodaaja oli sanonut". Teoksesta kuitenkin povattiin jopa tulevaa kulttiklassikkoa.

Koska Lemen syntyi novellina, on alku hyvinkin nopeaa, tykittävää toimintaa, jossa ei liikoja pysähdytä kuvaamaan maailmaa tai sen historiaa. Kortit paljastetaan suppeassa sivumäärässä, mutta se, että keskeinen juonenkäänne paljastuu jo alussa on itse asiassa hyvinkin tuore ja kiinnostava tapa kertoa tarinaa. Yllättävyyttä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää kuitenkin viimeiseen sivuun saakka ja maailman nykytilanteeseen johtaneiden tapahtumien taustojakin ehditään valottamaan. Teos leikittelee myös pelottavalla tulevaisuuskuvalla Euroopan ja Venäjän yhdistymisestä, sillä Euraasiaa kutsuttiin teoksessa Eurossiaksi. Maailma oli hyvin uskottava ja yhteiskuntakriittinen, sillä ylikansalliset yritykset olivat nousseet valtaan ja hallitsivat hyvin merkittävästi kaikkia resusrsseja.
    
Lemeniä verattiin mm. Ghost in the Shelliin. Philip K. Dickin Palkkionmetsästäjään (ja sen pohjalta ohjattuun Blade Runner-elokuvaan), kyberpunkin isää, William Gibsonia (jonka teos Neurovelho inspiroi myös The Matrix-elokuvan) unohtamatta. Myös nämä teokset mainittiin: Bernard Becket: Genesis, Steven Hall: Haiteksti, Monica Hughes: Tietokoneen vangit, Dmitri Gluhovski: Metro 2033. Johanna Sinisalo: Auringon ydin, Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras,  Arthur C. Clarke: Avaruusseikkailu 2001. Seppälä paljasti, että teoksessa on myös pieni viittaus Enid Blytonin Viisikko-teoksissa esintyvään keskeiseen kaveriporukkaan.
    
Sanoja, joilla teosta kuvattiin: yllättävä, kiinnostava, tunteikas, knonofobinen (tulevaisuuden pelkoinen), sykähtelevä, kujalla, erilainen, uusi, haasteellinen. Asteikolla 1-5 Lemen sai arvosanaksi 4
   
Monilla kirjailijoilla (esimerkiksi Stephenie Meyerillä ja Magdalena Hailla) on ollut tapana koota soundtrack teokselleen. Näin myös Seppäläkin on koonnut YouTubeen soittolistan, jota pääsee kuuntelmaan tästä:
       
 
Kuukauden lukupiirileivonnainen: Rocky Road
 
Lemen oli haastava teos myös leivonnan näkökulmasta. Pohdimme ensin Tetris tai PacMan keksejä, kunnes teoksen kansikuvassa oleva tie ja maasto sen ympärillä herättivät mielleyhtymän amerikkalaiseen herkkuun Rocky Roadiin. Tässä resepti, jota käytimme:
   
200g maitosuklaata (Marabou)
120g tummaa suklaata (Panda)
vajaa pussillinen Dumleja, pilkottuna
puoli pussillista piparmintun makuisia vaahtokarkkeja
puoli pussillista suolattuja maapähkinöitä (Taffel)
  
Sulata puolet kummastakin suklaalevystä ja valuta seos vuokaan tai leivinpaperilla peitetylle pellille (pellille laitettaessa tarvitset tuplamäärän suklaata). Leikkaa Dumlet ja vaahtokarkit pieniksi ja lisää suklaan päälle. Ripottele mukaan myös suolapähkinöitä. Sulata loput suklaasta ja kaada Dumlejen, vaahtokarkkien ja pähkinöiden päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Leikkaa pieniksi ja tarjoile. 

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Toukokuun kirjana: Richard Adams: Ruohometsän kansa


"Kirja joka valloitti maailman" kuvaa etukansi. Ruohometsän kansaa oli tarkoitus käsitellä Tiedekirjasto Pegasuksen takana olevalla viheralueella, mutta Suomen kevät oli hieman toista mieltä: ulkona satoi, jolloin lukupiiriläiset kokoontuivat Julinian pöydille nauttimaan pupuleivoksista, teestä ja hyvästä seurasta.

Ruohometsän kansa kertoo kaniinilaumasta, joka pakanee pesäkolostaan etsimään uutta pesäpaikkaa. Viikka-niminen nuori kani on saanut ennenäyn nykyisen pesän tuhoutumisesta. Ensin Viikkaa uskoo vain hänen veljensä Pähkinä, mutta lopulta Pähkinä saa houkuteltua pienen kanijoukon mukaansa etsimään uutta yhdyskunnan paikkaa. Siitä kaikesta kertoo Ruohometsän kansa.

Ruohometsän kansa oli joillekin piiriläisille tuttu jo elokuvaversiostaan. Ilmeisesti monet lapset ja vanhemmat ovat söpöjä pupuja nähdessään heltyneet, ja halunneet katsoa elokuvan, joka ei olekaan niin kovin söpö. Osaan piiriläisistä tämä elokuva oli selvästi vaikuttanut lukukokemukseen: kirjaa kuvattiin vähemmän verisemmäksi kuin animaatioelokuvaa, mikä oli toisten piiriläisten mielestä hyvä asia, kun taas toiset piiriläiset pettyivät väkivallan ja veren puutteeseen.

Kirjaa kuitenkin pidettiin lapsille suunnattuna: erään teorian mukaan aikuisten versiossa joukon heikoimpia kaneja, Viikkaa ja Liuttia olisi kiusattu enemmän. Ruohometsän kansa onkin hyvä seikkailukertomus sopivassa iässä olevalle lukijalle. Itse lajittaisin kirjan robinsonadiksi, mutta kirjaa pidetään myös fantasian genreen kuuluvana.

Moni oli myös lukenut kirjan vuosia, peräti jopa kymmeniäkin vuosia sitten. Ne, jotka olivat lukeneet kirjaa nuoruudessaan, pitivätkin kirjasta todella paljon. Ruohometsän kansa varmasti olisi jättänyt minuunkin suuremman jäljen, jos olisin lukenut sen oikean ikäisenä. Nyt sisäinen feministini vain turhautui naaraskanihahmojen passiivisuuteen ja litteyteen. Kirjan kanijoukossa ei ollut naaraskaneja, ja uusi yhdyskunta kaipasi naaraskaneja vaan poikasten ja kolojenkaivamisen takia. Seurattuani erään varsin ärhäkän naaraskanin elämää lähietäisyydeltä, pidän näin passiivista naaraskuvausta aika epäuskottavana. Keskustelimme asiasta myös piiriläisten kesken, ja esille tuli teoria siitä, että ehkä kenties tämä heijastelee omaa aikakauttaan, 1970-lukua. Myös lukujen aluissa olevista tekstilainauksista vain yksi oli naiselta.

Mietimme myös, voisiko romaani symboloida esimerkiksi tuolloin vallinnutta kylmää sotaa, tai olisiko romaanissa nähtävillä muutakin sotasymboliikkaa.  Tämä jakoi piiriläisten mielipidettä: osan mielestä viittaukset natseihin ja keskitysleiriin voisivat olla uskottavia, toisten mielestä taas natseja ei pidä sotkea joka paikkaan, ja hyvän ja pahan taistelua voidaan käydä ilman viittauksia toiseen maailmansotaan. Mietimme myös, onko kirjassa ekokriittisyyttä. Myös ne vaihtoehdot tuotiin esille, että "kirjailija tahtoi vain kertoa hyvän tarinan" ja " tarinan opetus on se, että pupuillakin voi olla rankkaa."

Kirjan hahmoista pidettiin muuten. Hahmoja luonnehdittiin "niin uskottaviksi, kuin voi tällaisessa kirjassa olla." Kanit saivat kielestään inhimillisiä piirteitä, sillä monia asioita ilmaistiin kanien omalla kielellä, lapiinilla. Lukupiiriläiset pitivät kielestä yksimielisesti: sanottiin jopa, että kanien kieli tuo heistä alkuperäisasukasmaisen vaikutelman. Myös kanien myytit ja tarinat herättivät ihastusta.

Pidetyin kanihahmo oli joukon johtajaksi joutnut Pähkinä. Joku sanoi pitäneensä Pähkinästä enemmän nuorempana, nyt aikuisena Pähkinä ei enää herättänytkään hänen sympatioitaan. Kerrottiin myös Pähkinän saaneen sympatiaa, koska johtajuus vain tyrkättiin hänelle, hänen itse sitä haluamatta. Pähkinä myös oli tavallinen kani, ilman erikoistaitoja paitsi että Pähkinä osasi hyödyntää muiden kanien erityistaitoja tiukoissa paikoissa.
Myös Isopää ja Voikukka olivat piiriläisten suosiossa, sen sijaan Viikkaa ja Ratamoa inhottiin.

Kirja herätti lukijoissaan myös paljon ajatuksia ja tunteita. Yksi odotti kanien koko ajan kuolevan johonkin, toinen taas koki pelkoa, kun eräs kani palasi kertomaan kokemistaan kauheuksista. Itse en oikeastaan pettynyt saati ilahtunut kirjaan, paitsi naaraskanien tapauksessa. Olen katsonut ystäväni kanssa kyseisen animaatioelokuvan vastikään, joten kirjaan tarttuessani tiesin, mikä minua odotti.

 Kirja sai lukupiiriläisten äänestyksessä arvosanan 4.
 Seuraava kokoontuminen pidetäänkin jo 14.6. Tapaaminen järjestetään yhteistyössä Kummaconin kanssa, joten tapaamispaikkana on Valveen Kokoushuone klo 17:00. Käsittelemme Jaakko Markus Seppälän esikoisromaanin Lemen kirjailijan läsnäollessa. Klo 16:00 voi tulla Valven  Kokoushuoneelle seuraamaan Jaakko Markus Seppälän haastattelua.




lauantai 2. toukokuuta 2015

Huhtikuun lukupiirikirjana John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe


Kokoonnuimme tänään, 2.5. Tähtitornin kahvilaan keskustelemaan John Greenin maailmalla ja Suomessa paljon kehutusta Tähtiin kirjoitetusta virheestä (2012, Suom. Helene Bütsow, 340 s.). Paikalle saapui yhteensä kahdeksan osallistujaa. Kahvilan valintaan vaikuttivat sen nimi, romanttisuus, sijainti veden äärellä ja muut kirjan teemoista poimitut seikat.

Greenin teoksen keskiössä ovat Hazel ja Augustus, syöpää sairastavat nuoret, jotka tapaavat vertaistukiryhmässä. Hazel on sairastunut hyvin nuorena kilpirauhassyöpään, mutta on saanut jatkoaikaa kokeellisesta lääkkeestä ja on 24/7 riippuvainen happipullosta. Vaikka Hazel pitää itseään kranaattina, joka voi räjähtää milloin vain ja satuttaa läheisimpiä ihmisiä, hän vahingossa rakastuu tuohon kiehtovaan poikaan. 
  
Ei liene kauhean vaikeaa arvata, että tämä teos on surullinen. Ainakin osan lukupiiriläisten mielestä. Maailman itkettävimmäksi tituleerattu teos ei kuitenkaan saanut kaikkia osallistujia kyynelehtimään. Tätä tunnekuohun puuttumista perusteltiin liiallisilla odotuksilla. Jos teosta markkinoidaan kuin sen mukana tulisi nenäliinapaketti, saattavat tällaiset varoitukset antaa vaikeasti lunastettavan lupauksen.
  
Tähtitornin kahvila vuonna 2008.
Kuva: Niina Tolonen
Tähtiin kirjoitetun virheen hahmoihin oli vaikeaa samaistua ja lähes kaikki olivat sitä mieltä, että etenkin litteäksi kuvailtu päähenkilökaksikko oli ärsyttävä ja liian teini osallistujien makuun. Liiallinen ennalta arvattavuus, tekofilosofisuus, itseriittoisuus ja sarkasmi eivät voittaneet tätä lukevaa yleisöä puolelleen. Joskin Augustuksen itsesäälikohtaus toikin hahmolle hieman syvyyttä. Sen sijaan sivuhenkilöistä sokeutuva Isaac, kirjailijan van Houtenin avustaja ja Hazelin isä miellyttivät piiriläisiä eniten aitoina ja uskottavina. 
  
Moni teoksen yksityiskohta herätti ihmetystä, alkaen vaikeaselkoisesta kansikuvasta. Tukiryhmä, jossa Hazel ja Augustus tapasivat synnytti myös paljon keskustelua. Ryhmän toimintaperiaatteita, vetäjää ja kristillistä kontekstia ruodittiin tarkasti. Samoin hieman epäolennainen, mutta Hazelille tärkeä pihakeinun myynti-ilmoituksen laatiminen kummastutti.
 
Teoksessa esiintyi kaavio, jossa Augustus sijoitti itsensä yksijalkaisena poikana kokemattomuuden ympyrään. Myöhemmin tämä kuitenkin lähentyi Hazelin kanssa ja he päätyivät kahdestaan hotellihuoneeseen. Vaikka teksti melko suoraan vihjasi, että pari harrasti seksiä, ei lukupiiriläisille kuitenkaan käynyt aivan selväksi, kuinka pitkälle nuori pari meni, sillä myöhemmin Hazelin piirtäessä kaavion uudelleen, tämä sijoitti augustuksen ympyrän kehälle, ei sen ulkopuolelle. 
   
Eniten kirjassa viehätti Hazelin ja Augustuksen Hollannissa viettämä aika, nuorten rakkauden kuvaaminen ja tähtien juominen. Tätä jäivät monet kaipaamaan lisää. Myös teoksen sisällä olleen teoksen "Viistoa valoa" keskeneräinen loppu jäi vaivaamaan monia. Teoksen viestin arveltiin olevan elämän arvaamattomuus ja kuinka synkimmälläkin hetkellä saattaa löytää rakkauden.

Vaikka Tähtiin kirjoitettu virhe ei kaikille ollutkaan ollut sen maineen veroinen lukukokemus, herätti tämä helppo ja nopealukuinen teos vahvoja tuntemuksia. Osaa paikalle tulleista fiktiiviset syöpäkokemukset eivät herkistäneet, mutta toisille teos oli ollut hyvinkin vaikuttava ja kyynelkanavia avaava.  

Arvosanaksi teos sai 3 tähteä ja lyhyesti kuvailtuna Tähtiin kirjoitettu virhe on yhtä aikaa on samaistuttava ja etäännyttävä, haikea, säpäkkä ja kipeä lukukokemus, joka aiheuttaa katharsiksen. Teos ansaitsee myös Nessu-varoituksen, sillä ainakin kaksi osallistujaa itki lukiessaan, vaikka mukana saattoi olla ulkokirjallisia syitäkin. 



Nimeni on Hazel. Augustus Waters oli elämäni suuri, kohtalon merkitsemä rakkaus. Tarinamme on kaikkien aikojen rakkaustarina, enkä voi sanoa siitä enempää hukkumatta kyynellammikkoon. (s. 282)