maanantai 30. maaliskuuta 2015

Maaliskuun kirja: L.M. Montgomery - Pieni runotyttö

Maaliskuun lukupiirikertaa vietimme 26.3.2015 Mannenkadulla sijaitsevassa Tubassa. Kuukauden kirjana oli Lucy Maud Montgomeryn Runotyttö-sarjan ensimmäinen osa, Pieni runotyttö (Emily of the New Moon). Teos on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1923 ja ensimmäinen painos suomeksi ilmestyi vuonna 1928 I.K. Inhan suomentamana.

Kirja kertoo nuoresta orpotyttö Emiliasta, joka muuttaa teoksen alussa asumaan tätiensä luo Uuden Kuun kartanoon. Tarina sijoittuu 1800-luvun Kanadaan ja Uuden Kuun kartanoa kuvataan miljöönä synkäksi, vanhanaikaiseksi ja hieman romanttiseen tyyliin mystiseksi.
Kirjan kertojana toimii kaikkitietävä kertoja, joka kuvaa tapahtumia päähenkilönsä Emilian kautta. Emilia on teoksen alussa kirjoittamista rakastava nuori 11-vuotias tyttö, jolla on haave tulla kuuluisaksi runoilijattareksi tai kirjailijaksi. Hänellä on voimakas sisäinen maailma ja mielikuvitus ja hän kirjoittaa elämänsä tapahtumat ylös joko kirjeinä vanhemmilleen taivaaseen tai vihkoihin, joita hän saa Jimmy-serkultaan salaa Elisabet-tädiltä.

Noin puolelle lukupiiriläisistä Emilian tarina oli ennestään tuttu, mutta puolelle se oli täysin uusi. Kirja herätti paljon keskustelua ja pohdintaa lukupiirissä riitti. Mielenkiintoista teoksessa oli voimakas vastakkainasettelu, jossa olivat vastakkain Murrayn ja Starrin suku, joista jälkimmäistä Emilia itse koki edustavansa. Mielenkiintoista oli myös Murrayn suvun sukuylpeys, perinteiden tarkka noudattaminen ja vanhanaikaisuus. Lisäksi Uusi Kuu on kartano, jossa on paljon salaisuuksia ja tabuja. Teoksessa kuvattiin paljon ympäristöä ja kaunista luontokuvailua oli runsaasti.

Noin puolelle lukupiiriläisistä oli tuttu myös Montgomeryn ensimmäinen varsinainen romaani, joka kertoo Vihervaaran Annasta (Annan nuoruusvuodet) ja Annan tarina yleensäkin.  Yhtäläisyyksiä Pienestä runotytöstä ja Vihervaaran Annasta löytyi useita. Kumpikin on orpotyttö ja kummankin sarjan päähenkilöllä on tapana esimerkiksi nimetä paikkoja ja omistaa yksinäisyydessään mielikuvitusystäviä. Paikkojen nimeäminen on erään teorian mukaan asia, jota Montgomery itsekin harrasti. Tämän koetaan olevan eräänlainen tapa tehdä maisemia itselleen tutuksi ja omaksi. Runotyttö-sarja on kuitenkin sisällöltään traagisempi kuin Anna-sarja ja tapahtumat ovat paljon dramaattisempia kuin Anna-kirjoissa.  Loppujen lopuksi positiivista teoksessa olikin paljolti ne asiat, jotka nimenomaan poikkesivat Anna-kirjoista, eli olivat tavallaan uusia.

Kummassakin teoksessa on pohdittu näkyvän kirjailija-Montgomeryä itseään: Emilia on kuu ja talvi, Anna kesä ja aurinko. Emilian kerrotaan kuvastavan hieman melankolista, kirjoittamista rakastavaa Montgomerya itseään, kun taas Anna on Montgomery valoisimmillaan: rakastava, pienistä asioista onnelliseksi tuleva, sydämeltään nuori tyttö.

Luonnos Niinan 1800-luvun Montgomery-tyylisestä asusta, josta ei ikävä kyllä ole varsinaista tilannekuvaa.

Pohdintaa herätti lukupiirissä lisäksi se, että kirjoittiko Elisabet-täti loppujen lopuksi kaikkiin lappuihin oman nimensä, jotta Emilia tulisi heidän kasvatikseen Uuteen Kuuhun. Emilia nimittäin joutui itse vetämään arpaa siitä, mihin paikkaan hänet otettaisiin kasvattityttäreksi. Pohdimme myös minkälainen kohtalo Emilialla olisi ollut jos hän olisi joutunut johonkin muualle, kuten esimerkiksi kamalan Ruth-tädin tai Wallace-enon hoteisiin. Luultavasti hän ei olisi siellä ollessaan pystynyt juuri lainkaan kirjoittamaan. Uusi Kuu oli Emilialle ehdottomasti paras miljöö, vaikka sielläkään häntä ei täysin ymmärretty edes Laura-tädin toimesta.

Ihastuttavia hahmoja teoksessa olivat muun muassa erikoislaatuinen Nancy-täti, Emilia itse, katolinen pappi isä Cassidy, Uuden Kuun renkipoika Perry Miller, Dean "Pönttöselkä" Priest, sekä kissat. Emilia näyttäytyy teoksessa ihailtavan vahvana hahmona, sillä hän tietää mitä haluaa, pysyy lujana vaikeissa olosuhteissa ja tietää oikeutensa. Emilia on myös hyvin sanavalmis. Hän kehittyy teoksen aikana hurjasti ja erityisesti tietynlaiset kriisit ja tapahtumat selvästi kasvattavat häntä. Teoksen alussa Emilia vain ajattelee miten voisi sanoa vastaan sukulaisilleen, mutta teoksen loppupuolella hän todella uskaltaa sanoa mielipiteensä suoraan. Emilia on hahmona myös jokseenkin naiivi tai dramaattinen. Hänellä on hyvä tapa purkaa tilanteita kirjoittamalla niitä ylös ja hän kirjoittaakin tarkkoja kuvauksia ihmisistä, todellisista ja kuvitelluista tilanteista, jos häntä oli kohdeltu esimerkiksi epäoikeudenmukaisesti. Sen sijaan negatiivisina hahmoina näyttäytyivät loppujen lopuksi vain Teddyn kahlitseva äiti ja heidän ensimmäinen naisopettajansa, neiti Brownell.
Myös Elisabet-täti näyttäytyy teoksen alussa epämiellyttävänä, ankarana ja julmana hahmona, mutta loppujen lopuksi hän kehittyy teoksessa.


Erityisesti Dean Priestin hahmo koettiin lukupiirissä ristiriitaisesti: Pönttöselkä-Priest oli hahmona kieltämättä jokseenkin creepy, sillä hän oli teoksessa jo 36-vuotias kun hän iskee silmänsä 12-vuotiaaseen Emiliaan. He toisaalta sopivat hyvin toisilleen ajattelumaailmaltaan, mutta nykyajan lukijalle tuo ikäero on suuri. Hän päättää heti Emilian nähtyään odottaa kymmenen vuotta, jolloin Emilia olisi 22 ja hän itse 46. Lisäksi Dean Priest tunsi aikoinaan Emilian isän, minkä takia hänestä tulee tietynlaiset "isä-vibat". Eräs mielenkiintoinen fakta, jonka tajusimme lukupiirissä oli se, että Dean Priestillä oli koira nimeltänsä Karri, eli toisin sanoen Karri-koira. Creepynä hahmona näyttäytyi myösTeddyn äiti, joka halusi tuhota kaiken mistä Teddy piti, jos hän koki että ne menivät hänen itsensä edelle. Hän muun muassa myrkytti Teddyn kissat ja poltti hänen parhaita piirustuksiaan.

Yllättäviä elementtejä kirjassa olivat yliluonnollisuus etenkin kirjan loppupuolella. Emilia saa joko kuumehoureittensa tai yliluonnollisten kykyjensä avulla selville mitä Ilsen äidille on tapahtunut, mikä oli tapahtumana varsin jännittävä. Lisäksi Emilia saa kasvoilleen kuuluisan Murrayn katseen, jonka avulla hän pystyy pitämään puoliaan ankaraa Elisabet-tätiä vastaan. Lisäksi Emilia kokee teoksessa "leimahduksia", jos hän näkee jotain kaunista tai keksi jonkin tietyn sanan, jota käyttää kirjoituksissaan.
Yllättävänä piirteenä näyttäytyi myös se, että nainen ei juuri saanut päättää asioista, vaan hänen puolestaan tehtiin kaikki päätökset, useimmiten miespuolisten sukulaisten toimesta. Emilian kohtaloa pohditaan teoksessa ja hänen setänsä haluaisi tehdä hänestä opettajattaren, mihin Emilia ei suostu.  Lisäksi Emiliaa ruvetaan jo varhain (12-vuotiaana) kiusoittelemaan naimisiin menemisestä.

Kirjassa pohditaan paljon Jumalaa ja jumaluutta ja jokaisella ihmisellä oli teoksessa oma Jumalansa, tai näkemyksensä Jumalasta. Emilia ajattelee teoksessa myös paljon kuolemaa ollakseen vasta niin nuori, mikä tuntuu tosin tavalliselta pohdinnalta ottaen huomioon sen, että hän jää teoksessa orvoksi. Sisällöltään kirja on kuitenkin selvästi synkempi kuin valoisat Anna-kirjat. .


Teoksessa parhaina piirteinä toimii käänne, jossa Emilia tulee Uuteen Kuuhun sekä Emilian henkilöhahmon voimakkuus. Myös Starrin ja Murrayn suvun vertaileminen keskenään oli mielenkiintoista luettavaa. Sen sijaan negatiivista oli, että kissoille käy melko usein huonosti. (Koirille sen sijaan ei onneksi.) Lisäksi teos jäi vielä kesken, sillä siihen on olemassa kaksi jatko-osaa Runotyttö maineen polulla ja Runotyttö etsii tähteään. Ensimmäisessä osassa ei siis vielä kerrottu kenet Emilia valitsee sulhasekseen, jos loppujen lopuksi ketään. Mahdollisia sulhaskandidaatteja hänellä sen sijaan oli jo ensimmäisessä kirjassa peräti 3 kappaletta. Myöskään Emilian ja Elisabet-tädin suhde ei loppujen lopuksi muutu niin dramaattisesti teoksen aikana, kuin olisi voinut toivoa.

Kirjailija tahtoo teoksellaan kenties viestittää naisten ja lasten oikeuksia. Hän myös viestittää, kuinka ikä ei merkitse ystävyyssuhteissa, josta esimerkkinä näyttäytyy Dean Priestin ja Emilian ystävyys. Lisäksi Emilian hahmo viestittää hyvin lukijalleen, kuinka on hyvä pysyä uskollisena itselleen, pitää päänsä ja luottaa itseensä ja unelmiinsa.


Kirja sai lukupiirissä muun muassa seuraavanlaisia kuvailuja: "poreileva", "maaginen", "runollinen".
Kollektiivinen arvosana teokselle asteikolla 1-5: 4.

Kuvat: Niina Tolonen

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Helmikuun lukupiirikirja: Johanna Sinisalo: Auringon Ydin


Helmikuun kirjana kävimme läpi Johanna Sinisalon Aurigon ytimen. Tapasimme oranssien naulakkojen luona olevassa opiskelijoille varatussa lasikopissa, tuttavallisemmin Akvaariossa. Tilan punaiset seinät kuvasivat hyvin itse kuukauden kirjaa: onhan punainen tuleen ja voimaan assosioituva väri. Koska akvaario on kaikille avion, eikä sitä voi varata, jännitimme muiden vetäjien kanssa, että voimmeko edes kokoontua siellä. Onneksemme akvaariossa oli vain muutama ihminen, kun sinne saavuimme, ja heistäkin moni lähti aika pian lukupiirin alettua.
   
Kirja houkutteli paikalle kymmenisen jäsentä ja keskustelu kävi vilkkaana. Kirja oli myös syksyisen äänestyksemme suosituin, ja moni odotti sen lukemista innolla. Olin aikaisemminkin kuullut kirjasta pelkkää hyvää, joten tartuin itse teokseen mielenkiinnolla. Tosin, ensimmäisiä sivuja lukiessani aloin kummastella kirjasta saamiani arviointeja. Useampi henkilö oli sanonut minulle, että Auringon ydintä lukiessaan heillä alkoi itsekin mieli syödä chiliä. Kirjan alussa chiliä kyllä käytetään, mutta sitä ei käytetä suussa, vaan päähenkilö testatakseen chilin aitoutta kokeilee chiliä vaginassaan. En itse kokoenut tätä kovin hyvänä mainostuksena chilinkäytölle, mutta kun myöhemmin chiliä nautitiin oraalisesti, myönnän että itsekin halusin saada kunnon sävärit.
   
Auringon ytimessä kaikkea valvoo Terveysvirasto, Suomi on Eusistokraattinen Tasavalta, eli kansan hyvinvointiin keskittyvä diktatuuri. Kansan hyvinvointi on taattu kieltämällä kaikki terveydelle vaarallinen ja addiktoiva ja muuttamalla kansalaisten sukupuolijakoa: naiset on jaettu miehien miellyttämiseen jalostettuihin eloi-naisiin ja morlokkeihin, miehet taas maskoihin ja miinusmiehiin. Eloit ovat hieman hupsuja, kauniita ja tottelevaisia. Jos nainen ei kelpaa eloiksi, hän on morlokki. Morlokit kelpaavat työvoimaksi, mutta lisääntyä he eivät saa. Masko taas on vain yleisemmin mies, ja miinusmies on joku masko, jolla on jokin terveyttä uhkaava vaiva. Miinusmiehiä ei juuri esiinny itse kirjassa, mutta heidät mainitaan usein.
   
Sinisalon kirja kertoo chilinvälittäjä Vannasta, joka on onnistunut huijaamaan systeemiä: oikeasti Vanna olisi morlokki, mutta hänet on kasvatettu eloina, kuten kadonnut pikkusisarensa Manna. Vanna on älykäs, sisukas mutta addikoitunut myös chiliin, koska kapsaisiinin tuomat sävärit ovat ainoa keino suitsia Mannan katoamisesta aiheutunutta tuskaa. Pakkaa sekoittaa myös mystinen kultti, joka tahtoo jalostaa salaa mahdollisimman tulisia chililajikkeita.  Sinisalo rakentaa miljöötään Mannan ja Jaren kertomusten kautta, mutta myös erilaisilla muilla teksteillä, jotka rakentavat tarinaa ja antavat lukijalle hyvin oleellista tietoa Eusistokraattisesta Suomesta, sen arvoista ja historiasta.
    
Päähenkilöt, kirjan tekstilajien runsaus, ja dystooppinen miljöö jakoivat piiriläistemme mielipiteitä. Monen mielestä kirjan miljöö olisi ollut uskottavampi, jos sen tapahtumat olisivat sijoittuneet tulevaisuuteen eikä vaihtoehtotodellisuuteen. Kirjan moniin tekstinäytteisiin taas suhtauduttiin  eri tavoin: toisille tekstityyppien runsaus näyttäytyi Sinisalon halulla kehuskella taustatyöllään ja nokkeluudellaan, toiset taas kokivat erilaiset tekstilajit tärkeäksi osaksi kirjan muodostamaa kokonaisuutta.
 
Meitä ihmetytti myös se, miksei muu maailma puuttunut Suomen tilanteeseen millään tavalla. Tuntui hassulta ajatella, että sivistyneen länsimaan tilalla voisi olla diktatuuri, jonka olemassaolo ei kiinnosta muuta maailmaa ollenkaan. Toisaalta, me kaikki olemme kuulleet Pohjois-Koreasta ja myös lähinaapurimme Venäjä on luisumassa pelottavampaan suuntaan. Muu maailma ei siis puutu Suomen tilanteeseen koska sillä ei ole keinoja, tai sitä ei edes kiinnosta.
 
Kieltoyhteiskunta toi myös monelle mieleen uudet alkoholilait ja varsinkin lakien kiristämiset. Keskustelimmekin siitä, miten Sinisalo varoittaa Auringon ytimessä holhousyhteiskunnan vaarasta. Jos annamme päätäjille mahdollisuuden viedä tarpeeksi vapauksiamme, saatamme pian huomata, ettei kukaan ole aidosti vapaa.
  
Seuraava kokoontuminen on 26. 3. klo 18:00 Tubassa, ja käsiteltävänä kirjana on L.M Montgomeryn Pieni runotyttö.