Niin se vuoden loppu vain lähestyy, pikkuhiljaa. Vaikka vielä ei maassa hanki luo hohdettaan, voi aina toivoa, että kelit muuttuisivat ja saisimme valkoisen joulun. Jotta blogimme lukijat, juuri te lukupiiriläiset siellä ruudun toisella puolella, jaksaisitte odottaa tätä vuoden huipentumaa - lahjojen, yltäkylläisten ruokapöytien ja perheen kanssa viettämisen aikaa - ajattelimme piirin vetäjien kanssa viihdyttää teidän arkiaamujanne aina kello yhdeksältä avautuvilla luukuilla. Ensimmäisessä luukussa voisimme kerrata yhdessä hieman joulun pitkää ja polveilevaa historiaa.
Joulun etymologiaa
Sana joulu on lainattu ruotsin jul-sanasta. Pohjimmiltaan juhlan varhainen muoto on kuitenkin germaanisessa pakanallisessa keskitalven juhlassa, jonka vanhimmat maininnat ovat 300-luvulta. Sana yule on juhlan englanninkielinen versio. Yulea vietettiin kahdentoista päivän ajan. Nykyään yulea vietetään 21. päivä, ja se on suosittu niin uuspakanallisten kuin myös wiccojen piireissä. Juhlan ajankohta sattuu talvipäivänseisahdukseen, valon juhlaan, josta myös Lucia-perinne kumpuaa. Kristinuskon tullessa muutettiin vahvan pakanallisen perinteen tärkein juhla kristuksen syntymän kunniottamiseksi.
Joulun paikka kalenterissa on vaihdellut
Nykyään jouluajaksi on katsottu aikaväli on 21.12.-13.1. eli Tuomaan päivästä Nuutin päivään. Tästä siis sanonta: "Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi." Nuutin päivään liittyy edelleen vahvasti tapa viedä kuusi pois ja kerätä joulukoristeet odottamaan seuraavaa joulua. Joulua on varhaisessa muodossaan juhlittu sadonkorjuujuhlana, kekrinä, nykyisen pyhänpäivän aikoihin. Kekriin liitetyt vainajien lepyttelyperinteet ovat siirtyneet nykypäiväänkin, kun haudoille viedään kynttilöitä. Tänä vuonna pyhäinpäivää vietettiin 1.11. Myös erilaiset olkiperinteet, kuten himmelit, olkipukit ja lintujen lyhteet pohjaavat kekriin.
Lyhteillä ruokittiin lintuja, jotta ne jättäisivät seuraavan vuoden sadon rauhaan. Eläinten ruokinnalla saatettiin myäs tavoitella talon onnen keräämistä. Toisaalta lintujen satettiin uskoa olevan sidoksissa kuolleisiin ja niitä voitiinkin kutsua sielulinnuiksi. Tässä vaiheessa joku saattaakin huomata yhteyden Sakarias Topeliuksen runosta sävellettyyn kappaleeseen Varpunen jouluaamuna, jossa lauletaan pikkuveljestä, joka tulee linnun hahmossa pyytämään ruokaa siskoltaan.
En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta,Pukin sarvet, keppi ja parta
olen pieni veljesi, tulin taivahasta.
Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen,
pieni sai sun veljesi enkeleitten maasta.
Kuten joulun nimi ja ajankohta, ei Joulupukkikaan ole aina pysynyt samana. Nykyihminen mieltää Joulupukiksi sen punaisen, hohottavan, lempeän miehen, millaisena hänet voi bongata esimerkiksi Coca-Cola pullon kyljestä.
Suomessa hahmo pohjaa Nuuttipukkiin, sarvipäiseen, pelottavaan ilmestykseen, joka on alunperin ollut hedelmällisyysriitin hahmo. Nuuttipukkeihin liittyvä perinne ei paljoa eroa pääsiäisen virvonnasta, sillä Pukit kiersivät talosta toiseen olutta pyytäen. Jos olutta ei ollut, Pukki saattoi suuttua ja rikkoa paikkoja (vrt. Halloween: Trick or Treat). Tapa on ilmeisesti ollut vahvana nuorten miesten keskuudessa.
Pukiksi pukeutuva veti päälleen nurin käännetyn turkiksen, asetteli kasvoilleen tuohisen naamarin ja päähänsä sarvet. Nuuttipukit olivat usein humalassa, pelotellen lapsia. Pukit kiersivät Nuutin päivänä, 13. tammikuuta. Toisinaan Pukki toi lahjoja tai risuja, riippuen siitä, mitä lapsi ansaitsi. Pukin tuttu tervehdys "Onkos täällä kilttejä lapsia" ja tuhmien lasten pelottelu risuilla on siis tästä perinteestä kotoisin.
Muistan erään varhaislapsuuden joulun, taisin olla noin neljän vanha. Olimme menossa 16-vuotiaan isosiskoni kanssa aattosaunaan. Kysyin pukuhuoneessa, tulisiko se pelottava Pukki tänäkin jouluna. Ja tulihan se. Tumma turkishaalari väärinpäin käännettynä, kasvoillaan ilmeetön paperimassanaamio kuin suoraan jostain kauhuelokuvasta. Jouduin istumaan Pukin polvelle, vaikka olisin ollut mieluummin missä tahansa muualla.
Toisaalta Pukin hahmoon on liitetty lasten suojelijan Pyhän Nikolauksen ominaisuuksia. Pyhimykseksi julistettu Nikolaos Ihmeidentekijä eli 200-luvun lopulla. Hän otti lapset huomioon. Legendan mukaan Hollannissa Nikolaosta juhlistettiin 5. joulukuuta jakamalla lapsille lahjoja. Englanninkielinen Joulupukki, Santa Claus on saanut nimensä Nikolaokselta (Sint Nikolaas - Sinterklaas). Hämmentävästi 1400-luvulla Sinterklaasin vierellä kulki imperialistiseen orjuuteen viittaava Swarte Piet, Musta Pekka. Suomeen Nikolaoksen tarina kulkeutui 1800-luvulla, jolloin tutunoloinen hahmo yhdistyi Nuuttipukkiin.
Punanuttuisen Joulupukin - jota näin meidän kesken tervehdin lämpimästi verrattuna hänen varhaiseen, sarvipäiseen edeltäjäänsä - maailma näki ensimmäisen kerran vuonna 1869. Ikoniseksi tämän version hahmosta teki kuitenkin vasta Coca-Cola mainonta, vuodesta 1931 alkaen (yhdysvaltalaisen taiteilijan, Haddon Sundblomin, isä oli muuten ahvenanmaalaista syntyperää!). Laittaa siis miettimään kuinka paljon tämä hahmo on muuttunut aikojen saatossa, eri kullttuurien kautta suodatettuna. Lahjoja pukki toi Suomessa jo 1800-luvulla, mutta vain varakkaimmissa perheissä.
 |
| "Kirje Joulupukille" Kuva: Niina Tolonen |
Käytetyt lähteet:
- Wikipedia: Joulupukki, Joulu Suomessa, Nikolaos ihmeidentekijä, Nuuttipukki
- Varjojen kirja: Yule
- Something Awfull: The Yule Lads are Still Here! (Kuva: Nuuttipukki)
- St. Nicholas Center: Persecuted, Jailed, Passionate - That's my kind of Santa Claus - A Baptist Take on Saint Nicholas (Kuva: Pyhä Nikolaus)
- Avenue 80's: Ho Ho Ho! Santa Claus by Coca-Cola (Kuva: Cola-pukki)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti