Luukku 24 Hyvää Joulua

Kiitos lukijoillemme kuluneesta vuodesta ja kalenterimme seuraamisesta. Viimeisessä luukussamme kerromme kaikki omista joulupeinteistämme.

Sanna:
Aamulla herään suht aikaisin ylös ja ensimmäiseksi herätessäni haistan kinkun tuoksun. Menen täkin ja tyynyn kanssa katsomaan joulun ohjelmia olkkariin ja yleensä nukahdan siihen uudestaan. Vähitellen maistellaan kinkkua, joka on lämpimänä ehdottomasti parasta ja katsotaan televisiosta joulurauhan julistus ja lumiukko, sekä uusimpana lumikoira. Syömme myös joulupuuroa ja sekahedelmäsoppaa. Tämän jälkeen alamme valmistautua joulukirkkoon, jossa käyminen on meidän perheessämme perinne.

Kirkon jälkeen käymme sytyttämässä kynttilät isovanhempieni haudoille. Kotiin päästyämme alamme vähitellen tekemään isolla porukalla jouluruokaa ja minun tehtävänäni on perinteisesti jälkiruuan valmistus. Noin neljän aikaan päivällä syömme ensimmäisen jouluruuan kotonani, minkä jälkeen laitamme tiskit. Tämän jälkeen tupaan ilmestyy joulupukin punainen säkki, ja jaamme joululahjat. Lahjojen jälkeen jatkamme kohta matkaa poikaystävän kanssa hänen kotiinsa, johon on vain parinkymmenen minuutin matka. Poikaystävän perheessä on tapana viettää jouluaattoa isolla sakilla, jolloin tupa on täynnä tätejä, setiä, isovanhempia ja serkkuja aina Sveitsistä asti.

Jouluruuista ehdoton lempparini on ollut pienestä asti lanttulaatikko, mutta myös porkkanalaatikko ja äidin tekemä joulusalaatti ovat vallan mainiota. Poikaystävän kotona taas tykkään erilaisista kalaruuista (paitsi lipeäkalan makua en ole koskaan erityisemmin oppinut ymmärtämään). Ruuan jälkeen soi ovikello ja paikalle saapuu joulupukki, joka jakaa lahjat. Tämän jälkeen vietämme vain rentoa iltaa jomman kumman kotona, valvomme myöhään, syömme suklaata, luemme kirjoja, katsomme elokuvia tai pelaamme pelejä. Joulu on <3

Eekoo:
 Jouluaatto alkaa maukkaalla riisipuurolla, jonka päälle tulee kanelia ja sokeria. Puuroa syödessä on hyvä katsoa aamulla Joulupukin Kuumaalinjaa tai muita jouluisia lastenohjelmia. Lumiukko ja Joulurauhan julistus kuuluvat myös jouluaattoon, paitsi jos kyseiset ohjelmat ovat päällekkäin, niin sitten katsomme vain Joulurauhan julistuksen. Jonain vuonna mielestäni näin onkin tapahtunut.

Joulurauhan julistamisen jälkeen isä tuo joulukuusen sisään. Hän ei halua tuoda kuusta aiemmin sisälle, koska vanhan suomalaisen perinteen mukaan kuusi tuotiin vasta aattona. Minä ja pikkuveljeni haemme vintiltä joulukuusen koristeet ja koristelemme kuusen (tai minä sen yleensä koristelen, pikkuveli laittaa vain tähden). Äitini rakastaa ulkovaloja, joten kuusen koristelun jälkeen minä tai veljeni menemme ulos sytyttämään lyhtyjä. Koska perheeni asuu Lapissa, ei meidän tarvitse arvuutella, onko joulu valkoinen tai ei.

Emme käy joulukirkossa. Jouluruoka syödään suunnilleen iltaseitsemän aikana. Aloitamme sen valmistelun noin neljän tai kolmen aikana. Minun tehtäväni on usein asetella salaatteja ja lisukkeita kauneimpiin astioihin, mitä talostamme löytyy. Usein pöydässämme on useita jouluruuansyöjiä, koska perheeni on aika iso, muttei tänä vuonna. Isosiskoni ja veljeni ovat molemmat omien perheidensä luona. Nipistän yleensä jouluruuan valmistuksesta kissalleni nokareen kermaa ja koirakin saa jotain tavallista parempaa. Joulu on eläimilläkin <3. Asetamme myös ihmisillekkin naposteltavaa, sillä keittiöstä löytyy joka jouluna juustotarjotin, jossa on pipareita, erilaisia juustoja ja suolakeksejä, seikä viinirypäleitä. Ruuan jälkeen jaamme ja avaamme lahjat, ja parina jouluna jopa itse  Joulupukki on käynyt luonamme, vaikka hänellä onkin kiireitä muiden kilttien lasten kanssa. Jouluaaton illan vietämme usein lahjoistamme nauttien. Tapanani on ottaa lahjaksi saamani konvehtirasia ja kirja, ja mennä nauttimaan suklaasta ja kirjallisuudesta sängylleni. Joulua ei tule, ilman kirjalahjaa ja konvehtia. <3

Niina:
Jouluperinteeni ovat muttuneet aikojen saatossa. Pienenä aatto alkoi kuusen hakemisella. Menimme isän kanssa metsään valitsemaan sopivaa puuta. Kun puu oli sulanut kylpyhuoneessa se koristeltiin. Katsoin Joulupukin kuumaalinjaa ja Lumiukkoa. Käytiin ruokapöytään joulupuurolle. Veimme haudoille kynttilöitä. Illalla saunan jälkeen tuli Joulupukki ja avattiin kahjat. Nyt aikuisena ainoana perinteenäni on ollut matkustaa joulun ajaksi niin oman perheeni kuin myös mieheni perheen luo. Rentoudumme ja rauhoitumme, syömme hyvin ja vaihdamme lahjoja. Minä pidän joulua perheen yhteisen ajan viettämisen juhlana, johon ei kuulu hössöttämistä tai esittämistä.

Haluamme kaikki toivottaa lukijoillemme ja piiriläisillemme Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta vuotta!

Luukku 23

Jouluaatto on jo ovella. Nyt onkin hyvä muistella jouluelokuvia menneiltä vuosilta. Rajaan esiteltävät elokuvat sillä perusteella, että niiden tulee sijoittua jouluun tai kertoa jostain jouluun kiinteästi liittyvästä, joten joulun ajan suuret elokuvat jäävät tältä listalta pois. Pyrin myös nostamaan hyvänmielen elokuvia, joten näin ollen mm. suomalainen Rare Exports jää ulkopuolelle. Mikä on sinun jouluelokuvasuosikkisi?

  

1. Barbie Pähkinänsärkijäbaletissa (2001)

2. Niko - Lentäjän poika (2008)

3. Artturi joulu - Joulupukin poika (2011)

4. Yksin kotona (1990)

5. Painajainen ennen joulua (1993)

6. Joulutarina (2007)

7. Napapiirin pikajuna (2004)

8. Viisi legendaa (2012)

9. A Princess for Christmas (2011)

10. Lumiukko (1982)

Luukku 22

Tänään, 22.12.2014, vietämme talvipäivänseisausta, joka on vuoden pimein päivämäärä. Tänä vuonna talvipäivänseisauksen aikaan on erityisen pimeää, koska samalle päivämäärälle osuu uusikuu. Tällöin kuukaan ei valaise yötaivasta. 

Talvipäivänseisauksesta päivä alkaa pidentyä ja siksi se on ollut perinteistä juhla-aikaa. Esimerkiksi roomalaiset viettivät talvipäivänseisauksen aikaan saturnaliaa, eli valon juhlaa. Tuona aikana koristeltiin paikkoja muun muassa seppeleillä ja puunoksilla, sekä sytytettiin paljon kynttilöitä ja lamppuja. Tällä tahdottiin juhlia valon voittamista. Lisäksi juhlaan kuului vieraileminen ystävien luona, syöminen ja juominen, sekä pienien lahjojen antaminen ja hauskanpito. Toisin sanoen kaikki se, mitä myös perinteiseen jouluun kuuluu.

Tässä kalenteriluukussa on tarkoitus juhlia valon ja auringon voittamista muun muassa tämän kappaleen muodossa. Hauskaa valon juhlaa, ja muistakaa sytyttää kynttilöitä!

Lähteet:

http://aiheet.domnik.net/kalenteri/talvipaivanseisaus.shtml

http://metsanpiika.fi/wordpress/tag/talvipaivanseisaus/

http://fi.wikipedia.org/wiki/Saturnalia

Luukku 21

Kaiken sen kinkun ja puuron syömisen jälkeen onkin hyvä vähän liikkua ja voimistella näiden joululeikkien varjolla. Tai sitten voi pitää muuten vain hauskaa, sillä onhan jouluun enää kolme yötä!


Nappaa tulitikku: 

Käsivoimia ja notkeutta vaativa leikki, joka tarvitsee muita osallistujia ollakseen hauska. Voitte yhdessä mittailla, kenellä meni vähiten aikaa tähän. Aseta seinän vierelle tulitikku, sopivaksi katsomasi etäisyyden päähän (tai pyydä jotakutamuuta asettamaan tikku). Asetu käsilläseisomaan seinää vasten, kasvot aluksi seinään päin. Koukista käsiäsi niin, että saat tulitikun kiinni huulillasi. Tikun napattuasi ojenna kädet suoriksi, irrota jalkasi seinästä ja palaa takaisin seisomaan oikein.

Hiiret ja kissa:

Leikkijät muodostavat ringin ja yksi leikkiöistä menee ringin keskelle kissaksi. Hiiret nakkovat toisilleen lankakerää tms jotain esinettä, kissan ylitse, ja kissa yrittää napata esinettä. Jos kissa saa esineen kiinni, joutuu esineen heittäjä ringin keskelle kissaksi.

Kasvojen kuristus: 

Leikkiin tarvitaan suuria kumilenkkejä. Osallistujat laittavat kumilenkin päähänsä, nenän sekä korvien alta niskaan asti. Kumilenkki tulee saada siitä pois, tipahtamaan leikkijän kaulelle, mutta vain kasvolihaksiaan kurtistelemalla!


Kumppanini sairastaa:

Jokaiselle leikkijälle annetaan puoliksi katkaistu tulitikku, jota pidetään hampaiden välissä. Leikin aloittaja kertoo vieressään olevalle leikkijälle, "Voi, voi kun kumppanini on niin sairas." Toinen leikkijä kysyy valittajalta, että "Mikä  häntä vaivaa?" Valittaja vastaa ja kertoo miehen vaivan. Seuraavaksi toinen leikkijä tekee saman hänen vieressään olevalle, valitellen oman kumppaninsa sairautta. Kysyttäessä hän vastaa kumppaninsa sairastavan ensimmäistä vaivaa, ja lisää vaivoihin vielä uuden. Leikissä tarvitaan hyvää muistia, sillä vaivojen määrä vain kasvaa kasvamistaan. Leikin voittaa hän, joka muistaa eniten vaivoja.

Lisää leikkejä löytyy lähteistäni: 

http://neba.finlit.fi/tietopalvelu/juhlat/joulu/leikki.htm
http://www.positiivarit.fi/pikkujoulu
http://digi.lib.helsinki.fi/aikakausi/binding/727350/articles/124366

Luukku 20

    

Tässä luukussa kurkistamme Tove Janssonin luomaan rakastettuun muumimaailmaan, jossa tapahtuu jälleen jotain vallan eriskummallista. Luin vähän aikaa sitten Taikatalven, sillä tällä hetkellä näyttää siltä, ettei lunta taida juurikaan löytää muualta. Teos alkaa siitä, kun muumitalon asukkaat ovat vaipuneet talviuneen, mutta Muumipeikko herää eikä saa enää uudelleen unta. Seuraa seikkailu, jollaista yksikään toinen muumi ei ole kokenut aikaisemmin.
 

     

Tässä muumikirjassa tavataan muiden muassa Tuutikki, näkymättömät myyrät, muumien esi-isä, Surku-koira ja hiihtävä hemuli. Unohtamatta kenties muumimaailman pelottavinta hahmoa, Jäärouvaa, joka jäädyttää katsellaan kuin kreikkalaisen taruston Meduusa konsanaan.

  

Muumitalo on pelottava paikka jos on pieni Muumipeikko ja aivan yksin. Jokainen varjokin näyttää vihamieliselle. Kuinka hän mahtaakaan selvitä pitkästä talvesta ilman Mammaa?

   

Muumit nukkuvat talviunta marraskuusta huhtikuuhun, eli luminen aika vuodesta jää heiltä yleensä näkemättä. Niinpä Muumipeikolle onkin vaikeaa uskoa Muumilaakson olevan sama paikka kuin se, millaisena hän se oli yleensä nähnyt. Lumi verhoaa kaiken muuttaen iloisen laakson synkäksi ja ahdistavaksi.

   

Talvi on rankka laakson asukkaille ja ruoka on vähissä. Niinpä pakkasen paukkuessa suurin osa laakson asukkaista vaeltaa Muumitaloon. Mamma on syksyn aikana valmistanut paljon hilloa kellariin ja takaa näin monen otuksen hengissä pysymisen. 

  

Tuutikki rakentaa Jäärouvalle lumihevosen, joka herää henkiin.

Myös Pikku Myy herää kesken uniensa ja keksii lumileikkien ihanuuden. Hän kähveltää Mamman hopeisen tarjottimen ja käyttää sitä pulkkanaan. Hemuli yrittää saada Muumipeikonkin riemuitsemaan talviurheilusta. Hän laittaa pojan suksille, mutta arvata saattaa, ettei touhu luonnistu aivan niin kuin olisi tarkoitus. Hyperaktiivinen hemuli ärsyttää useimpia turvapaikan hakijoita ja niinpä hemuli juonitellaan pois kertomalla Yksinäisten vuorten mahtavistahiihtomäistä. Täysin ilman seuraa ei Hemuli kuitenkaan postu, vaan susi-veljien seuraan kaipaava Surku-koira liittyy hänen seuraansa.

   

Tuutikki asuu Papan rakentamassa uimamajassa ja on ilmeiseti tehnyt niin jo vuosia, ennen kuin asia käy ilmi Muumipeikolle. Hän lupaa, että Tuutikki saa asua majassa myös kesäisin, jos tämä haluaa. Kaapissa, jossa muumit säilyttävät uimaviittojaan asuu jokin omituinen otus. vastoin Tuutikin varoituksia, Muumipeikko avaa komeron oven ja vapauttaa esi-isänsä, joka muuttaa Muumitaloon, salongin kakluuniin. Esi-isä onkin yksi teoksen riemastuttavmpia hahmoja, vaikka tämä ei puhu edes yhtä sanaa.

   

Jos seurasit lapsena Muumilaakson tarinoita tv:stä, ovat muumikirjojen kertomat tarinat siinä tapauksessa suurelta osin tuttuja, sillä teoksen pohjalta tehdyssä jaksossa (37. Keskitalven kokko) tarinan kulku on hyvinkin uskollinen alkuperäisteokselle. 

 

Muumipeikko tuiskun armoilla.

   

Takakannesta:

Muumipeikko herää kesken talviunien. Maailma on uusi ja outo, hämmentävään maailmaan ja sen asukkaisiin. Sitten eräänä aamuna aurinko näyttäytyy taas. Muumipeikko herää kesken talviunien. Maailma on uusi ja outo, täynnä lunta, jäätä ja vaaroja. Hänen tuntemistaan olennoista vain pikku Myy sattuu olemaan valveilla. Mutta Muumilaaksossa on elämää: Tuu-tikki uimahuoneessa, urheilullinen Hemuli, pieni ötökkä Salome, Surku-koira… ja monta muuta, osa ankaran sään pakottamina tänne paenneita. Talveen kuuluu toki ilojakin. Ja sitten eräänä aamuna aurinko näyttäytyy ensimmäisen kerran lupauksena uudesta keväästä ja kesästä.

    

Alkuperäinen nimi: Trollvinter (1957), Suom. Laila Järvinen, suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä 2010, Kuvittanut: Tove Jansson, 121 s. 27. painos, WSOY 2010

Luukku 19

Tässä luukussa on tarkoitus luoda katsaus Martta Wendelinin kauniisin, jouluisiin kuviin. 

Martta Wendelin (1893-1986) on suomalainen kuvataiteilija, joka on kuvittanut elämänsä aikana muun muassa satuja ja aapisia, postikortteja, koulujen opetustauluja sekä lehtien ja kirjojen kansia. Lisäksi hän on antanut kasvot useille tyttökirjasankareille, kuten esimerkiksi Mary Marckin henkilöhahmoille, sekä Anni Swanin Saralle ja Sarrille. Martta Wendelinin kerrotaan saaneen aikanaan opetusta Akseli Gallen-Kallelalta ja joulukortteja hän on piirtänyt yhteensä noin 650. 

Martta Wendelinin töissä näkyvät selvästi suomalaiskansalliset aiheet ja hänen kerrotaan olleen osaltaan muokkaamassa mielikuvaa perinteisestä suomalaisesta joulusta. Lisäksi hän kuvaa myös satumaisia elementtejä, kuten esimerkiksi tonttuja ja enkeleitä, tai pilvien päällä asuvia lapsia, jotka ripottelevat maan päälle lunta. Tyypillistä Wendelinin töissä ovat kauniit kesäiset ja talviset päivät, tunnelmakuvaukset, erilaiset asetelmat ja kirkassilmäiset lapset. 

Erityisesti hän kuvaa töissään mielestäni juuri lasten näkökulmaa ja lapsuutta. Vai mitä sanotte näistä jouluisista kuvista?

Martta Wendelinin taidemuseo sijaitsee Tuusulassa taidekoti Erkkolassa. Museon peruskokoelmassa on näkyvissä 2000 Wendelinin työtä, sekä vaihtuvia näyttelyitä.

Kuvat: Sanna Koskela

Lähteet: http://fi.wikipedia.org/wiki/Martta_Wendelin

http://www.korttientalo.fi/mallisto/martta-wendelin/martta-wendelin-joulu/

http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/503/

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän (sekä KluPin pikkujoulut)

Vuoden viimeisen lukupiiritapaamisen pidimme 11.12.2014 klo 16 Linnanmaalla. Samalla vietimme lukupiirin pikkujouluja. Paikalla kirjasta keskustelemassa oli yhteensä 9 lukupiiriläistä. Luettavana teoksena oli tällä kertaa Riikka Pulkkisen Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän. Pulkkisen uusin julkaistu teos kertoo 28-vuotiaasta Iiris Lempivaarasta, joka jää yllättäen sinkuksi ja alkaa etsiä itseään ja elämäänsä. Teos on ilmestynyt aiemmin Kauneus ja terveys -lehdessä jatkokertomuksena jo vuonna 2010, mutta kokonaisena teoksena kirja ilmestyi vasta vuonna 2014.

Teos sijoittuu 2000-luvun Helsinkiin ja kirjassa toimii minäkertojana päähenkilö Iiris. Henkilöhahmona Iiris koettiin lukupiirissämme melkoisen pinnalliseksi, vaikeaksi ja jokseenkin ohueksi hahmoksi. Hän ei osaa ajatella muita kuin itseään ja vaatii kaikkien lähipiirissään olevan kiinnostuneita hänen omista asioistaan. Iiris pompottaakin teoksessa muita melko lailla oman mielensä mukaan. Hän myös tuntui henkilöhahmona hyvin nuorelta, joka ei pääse keneenkään "sisälle". Iiris henkilöhahmona herätti kaikkiaan ristiriitaisuutta: vaikka hänen toimintansa tuntuivat monesti hyvin pinnallisilta ja lapsellisilta, hän ei kuitenkaan ollut ihan täysin bimbo tai ikiteini. Silti hänestä oli vaikea saada otetta. Yksi ainoista kohdista, jossa Iiris toimii hoivaajana hoivattavan sijaan, on teoksen alussa Aleksin jättäessä hänet. Aleksi ottaa erotilanteen vakavasti ja sairastuu tekemästään päätöksestä, jolloin Iiris hoitaa häntä, vaikka he ovatkin jo eronneet. Iiriksen ongelmana tuntuu olevan myös se, että hän määrittää itsensä lähinnä muiden kautta.

Totesimme lukupiirissä, että Iiris ei ollut kovinkaan valmis ihmissuhteisiin ja hän tuntui teoksen aikana suorastaan etsivän vikoja miehistä. Hän myös ajattelee heti uuden miehen tavattuaan, että minkälaisia ja minkä nimisiä lapsia he saisivat. Lasten nimet myös herättivät meissä ihmetystä - miksi melkein kaikkien piti olla niin erikoisia? Tästä esimerkkinä Iiriksen siskontyttö, joka saa teoksessa nimekseen Josefiina Amalia Vadelma. Myös Iiriksen toiminta hänen työpaikallaan koulupsykologina herätti meissä lukijoissa hieman ihmetystä. Iiris turvautuu jopa työpaikallaan turvaoluisiin ja -suklaaseen ja hän lietsoo oppilaitaan puolivahingossa kapinaan yrittäessään ajaa tyttöjen asemaa. Iiriksen oma elämä ei tunnu olevan hallinnassa, vaikka hän toimiikin jokseenkin auktoriteettisessa asemassa koulupsykologina.
Lukupiirissä Iiriksen toiminta hänen työpaikallaan nosti esiin erityisesti yhden kysymyksen: Miten ihmeessä Iiris on edes päässyt töihin? Toisaalta tämä koettiin myös hyvin lohduttavaksi.

Lopulta Iiris antaa siskontyttönsä vauvan johdattaa itseään ja vauva alkaakin kertoa Iirikselle totuuksia elämästä. Vauvan puhuminen herätti meissä lukijoissa monia mietteitä: osa koki sen hyvin absurdiksi ja oudoksi, osa viihdyttäväksi ja osan mielestä se oli ymmärrettävissä esimerkiksi sen kautta, että lapsella olisi mahdollisesti intuitiivisempi yhteys todellisuuteen. Loppujen lopuksi Iiris kokee teoksessa jonkinlaisen kasvun, kun hänen ystävänsä Elina joutuu sairaalaan kohdunulkoisesta raskaudesta. Elina läksyttää itsekkäästi ajattelevaa Iiristä ja Iiris tuntuukin ottavan tästä, sekä vauvan ja naapurinsa Marja-Liisan neuvoista, lopulta ainakin hieman opikseen. Lopussa Iiris myös löytää elämänsä rakkauden sattumalta, eli tarina saa onnellisen lopetuksen. Tässä parisuhteessaan Iiris ei myöskään enää ajattele välittömästi heidän mahdollisia tulevia lapsiaan.

Hahmoja, joista teoksessa erityisesti pidimme, olivat naapurissa asuva kahdeksankymppinen Marja-Liisa, joka saa elämänviisautensa muun muassa Kauniista ja rohkeista. Lisäksi pidimme Iiriksen parhaasta ystävästä Elinasta, sekä Kastehelmi-pojasta, joka heittäytyy innoissaan mukaan Iiriksen perustamaan kerhoon, jossa on tarkoitus ajaa tyttöjen etuja. Keskustelua lukupiirissä herättivät paitsi Iiriksen erikoinen gynekologi ja teoksen epäsuora kerronta, myös chick-lit genrenä, joka herätti meissä lukijoissa erilaisia mielipiteitä. Chick-lit on helposti hyvin tunteellista, mahdollisesti jopa yli-sellaista, mikä oli joidenkin mielestä hyvä juttu ja joidenkin mielestä ei. Teoksessa esiintyvä sana "öppikuu" herätti myös toiveita kirjan suhteen, mutta jotka eivät sitten täyttyneet. Sen sijaan kirjasta löytyi jälleen Riikka Pulkkisen tyylille uskollisesti sana nakkipaperi, sekä puoliksi syöty hampurilainen.

Riikka Pulkkisen ihmiskuvaus teoksessa ei herättänyt meissä lukijoissa juuri kiitosta. Myöskään teoksen editointi ei ollut parasta mahdollista, sillä teoksessa oli kirjoitus- ja lyöntivirheitä. Myös kirjan loppu tuli myös hieman yllättäen, minkä arvelimme johtuvan siitä, että lehden "mitta" loppui kesken ja juonelle piti keksiä pian lopetus. Kirjasta myös huomasi jatkokertomuksellisuuden selvästi jonkinlaisena katkelmallisuutena ja nopeina siirtyminä tilanteesta toiseen. Teos on selvästi eri genreä, kuin Pulkkisella yleensä. Mielestämme tämä jäi lopulta hieman yritelmäksi, vaikka teoksen kepeys olikin mukavaa ja rentoa luettavaa.

Kirja on kaikkiaan kevyttä höttöä, mutta se pisti silti miettimään itseä, rakkautta ja elämää. Totesimme lopulta, että teos on sellainen, jota lukiessa ei saisi ajatella liikaa, vaan pitäisi vain antaa kirjan viedä mukanaan.

Loppukaneetti ja kollektiivinen arvosana teokselle: Sinkkuelämää goes chick-lit, joka ansaitsee arvosanakseen 3 tähteä.

Lisäksi illan aikana pelasimme lautapelejä, sekä söimme muun muassa torttuja ja pipareita. Ilta oli kaikkiaan hyvin hauska ja oli mukavaa, kun niin paljon porukkaa oli paikalla. Ensi vuonna jatketaan uusin teoksin ja uusin kujein!

Luukku 18

Jouluun liittyy paljon mielenkiintoisia ja synkkiäkin uskomuksia tai taikoja. Tiesittekö, että vanhoina aikoina (ennen 1960-lukua nyt ainakin), ihmisiä kiellettiin menemästä kirkkoon jouluyönä? Jouluyönä vainajien uskottiin messuavan itse kirkossa, jolloin elävillä sieluilla ei ollut asiaa kirkkoon.

Osa nyt kertomistani taioista voivat olla ältöttäviä, enkä myöskään suosittele kaikkien taikojen kokeilua.

Glade jul by Viggo Johansen (1891)
Kuva: Wikimedia Commons

Monet uskomukset liittyivät kirkkoon

Kirkosta oli myös muuksi kuin vainajien ja elävien seurakuntahuoneeksi. Useimmat kirkkoon liittyvät taiat auttoivat mielenkiintoista kyllä, saamaan parempaa varastamisonnea.

Esimerkiksi näitä loitsuja saattoi Joulukirkkoon menijä tai sieltä tuleva, kokeilla:

Joulukirkosta tultuaan loitsijan tuli pyydystää musta kissa, tappaa ja nylkeä se, sekä keittää kissan luut puhtaiksi saunassa, katsoen samalla peiliin. Keitetyt luut laitettiin pussiin, ja luupussi mahdollisti haltialleen kaikki muut varkaudet, paitsi varastaminen talosta, jonka kynnyksen alla oli hevosenkenkä.

Kun joulukirkkoon kuljetti kassissa pääkallon ja katsoi saarnaa kallon silmien läpi (Kallon kai piti olla reilusti loitsijan päätä isompi, tai paloina) ja poltti saarnan jälkeen ruumiinrasvasta valmistettua kynttilää, saattoi loitsija muuttua näkymättömäksi.

Jos kirkosta onnistui varastamaan saarnastuolista kynttilän ja sulattamaan kynttilän, aukesivat lukot aina rosvolle itsestään.

Jos kirkkoreellä vetävä hevonen katsoi taakseen, ennusti se jonkun seurueen kuolevan pian. Jos taas joku reestä tipahti  kirkkomatkalla, pääsisi tipahtanut henkilö naimisiin.

Jouluaattoiltana tuli juosta kolme kertaa kirkon ympäri myötäpäivään.  Näin para eli haltija ilmestyi paikalle, toteuttaakseen kutsujansa toiveita.

Myös naimisiin pääsi oikein ennustuksin

Oli joulussa muitakin naimisiinmenoennustuksia, kuin edellinen reestä tippumaan. Oman sulhasensa saattoi nähdä jos esimerkiksi söi kolme (suolaista) muikkua pyrstöt ensin ennen maatamenoa, niin tuleva sulhanen tuli morsiammen unissa häntä juottamaan.

Myös hieman leikkimielisemmältä vaikuttava on ennustus, joka käskee morsiamen mennä pihalle rahvaan syödessä katsomaan ikkunasta syöjiä. Sulo löytyy syövien joukosta, mikä ei kyllä vaikuta hirveän epätodennäköiseltäkään.

Kotiaan saattoi suojata jouluna

Muistanette vielä ällön luupussin ja sen että luupussilta suojaudutaan laittamalla hevosenkenkä kynnyksen alle? Vielä pari niksiä suojaamaan kotejanne: 

Piirrä jouluna talon oven pihtipieleen risti, houkuttamaan onnea talolle.

Oven yläpuolelle voi kaivertaa ympyrän ja sen sisään ristin. Kuvio karkoittaa pahat henget, mutta voi suututtaa vuokraisännät.

Lähteet

http://www.tunturisusi.com/joulu/sananlaskut.htm

Luukku 17

    

Oulua kutsutaan muutaman muun lempinimen lisäksi myös tiernakaupungiksi ja vähän aikaa sitten paljastettiin kaupungin uusi tiernapoikapatsaskin, jonka on toteuttanut taiteilija Sanna Koivisto. Nyt onkin hyvä vähän selvittää pernteen taustoja.

        

Kuva: Lehtikuva / Marjo Sormunen

  

Tiernapoikien pohja on keskiaikaisissa kirkonmenoissa, joissa Raamatun kertomuksia esitettiin latinaa ymmärtämättömälle kansalle näytelminä. Kuten moni muukin, tämäkin tapa on saapunut Suomeen Ruotsin kautta. Oulussa tiernapoikia on kiertänyt talosta taloon ainakin 140 vuotta, mutta mainintoja vanhemmistakin havainnoista on. Ensimmäiset tiernapoikakilpailut pidettiin jo 1930-luvulla ja tapa on jatkunut tähän päivään asti. Oulu on nykyään ainoita kaupunkeja Suomessa, jossa juhla on edelleen voimissaan. Sitä on kuitenkin vietetty myös monissa kouluissa, mm. Kuopiota myöten. Nykyään tiernapoikaesitykset piristävät lähinnä pikkujouluissa, teeman vaihdellessa jopa Star Wars-mukaelmiin asti.

  

Oulun osallisuus tiernapoikaperinteen vakiintumisessa näkyy myös näytelmän sanoituksen murteessa, joka tulee esille mm. seuraavissa kohdissa: "lankeeman hänen etehensä polovillensa" sekä "Tähti se kulukeepi itäiseltä maalta". Osa erikoisista sanoista selittyy myös käännöksinä ruotsinkielestä, esim. tierna tulee ruotsin sanasta stjärnä, tähti. Kyseessä onkin siis tähtipojat, joka kuvaakin hyvin sitä, mistä perinteessä on kyse.

  

Klassisen kuvauksen mukaan tiernapojat ovat kiertävä, neljän pojan ryhmä, joka esittää pienimuotoisesti erään Jeesuksen syntymästä kertovan näytelmän, joka pohjaa Matteuksen evankeliumin itämaan viisaisiin miehiin sekä kuningas Herodeksen julistukseen tappaa kaikki pienet poikalapset. Pojat pukevat päällensä vaatteet, jotka kuvastavat heidän asemaansa kruunuineen miekoineen. Hahmot ovat kuningas Herodes, kasvot mustaksi maalannut Murjaanien kuningas. knihti (eli ritari, sotilas) ja mänkki, joka kantaa tähteä. Näyttelemisen lisäksi pojat laulavat muutamia tunnistettavia lauluja.  

  

  

Lähteet:

Wikipedia: Tiernapojat

Tiernakaupunki.fi

Etelä-Suomen Sanomat: Oulu sai Tiernapojat -patsaan

Yle Elänä arkisto: Tiernapojat Oulussa 1979

Näytelmän kulku
Pohjois-Pohjanmaan museo: Tähti se kukuleepi -näyttely

Luukku 16

Loppiaisen aikaan mä ystävältäin sain

kaksitoista rumpalia
yksitoista säkkipillinsoittajaa
kymmenen loikkivaa lordia
yhdeksän tanssivaa rouvaa

kahdeksan lypsävää piikaa

seitsemän uivaa joutsenta

kuusi munivaa hanhea

viisi kultaista sormusta

neljä huutelevaa lintusta

kolme ranskalaista kanaa

kaksi tunturikyyhkyä

ja peltopyyn päärynäpuun oksalla.

Kaikki lähti liikkeelle tästä Carl Barksin Aku Ankassa esiintyneestä runosta ja dilemmasta, kun emme siskoni kanssa 9 vuotta sitten keksineet isoveljellemme Jukalle mitään joululahjaksi. Tiesimme hänen pitävän muun muassa peleistä ja Aku Ankasta, mutta ensin mainitusta emme itse tienneet mitään. Jälkimmäisestä tiesimme, mistä oli kiittäminen veljeä itseään, joka luki meille pienenä ääneen Don Rosan ja Carl Barksin tarinoita, kun emme itse osanneet vielä edes lukea.

Lopulta jouluaattoon ei ollut enää paljoa aikaa ja päätimme vain marssia kauppaan ja ostaa jotakin, ihan mitä tahansa. Vasta kaupassa sen keksimme: ostamme hänelle jonkin kivan kasvin (lue: rehun). Kasvi löytyikin, mutta kotona saimme tähän vielä paremman idean. Lainasimme (jälleen, lue: pöllimme) äidin joulukaktuksesta siinä kököttäneen linnun, jonka istutimme kasviin kiinni. Kasvi oli malliltaan jotain palmutyyppiä, joten saimme linnun kököttämään sen oksilla vallan vaivattomasti. Ideahan oli tässä vaiheessa päivänselvä - antaisimme hänelle Carl Barksin jouluisen runon mukaisesti pyyn päärynäpuussa. Lopulta huomasimme menneemme niin pitkälle, että löysimme itsemme pujottamasta päärynäkarkkeja neulan ja langan läpi ja ripustimme ne roikkumaan kasvin oksista. Lahja, jonka eteen oli vielä nähty vaivaa, oli valmis. Veli tajusi, mihin lahjallamme viittasimme ja heitti leikillään, että onkohan seuraavana jouluna vuorossa kaksi turturikyyhkystä. Tämä hänen olisi ehkä pitänyt jättää sanomatta, sillä tästä jäi meille tapa.

Varsinaisestihan runon mukaan seuraavaksi vuorossa oli tunturikyyhkyjä, mutta jostain syystä meille ne olivat aina olleet turturikyyhkyjä, mitä ne sitten loppujen lopuksi lienevätkään. Tämä oli tässä vaiheessa vielä ihan piece of cake. Löysimme Tiimarista parilla eurolla kaksi kynää, jotka saivat vastata turturikyyhkysiä.

Kolmannella kerralla tästä oli muodostunut jo perinne. Aloimme siis omien lahjojemme lisäksi hankkia tai tehdä joka joulu siskoni kanssa vitsillä veljelle yhdessä kyseisen joulurunon mukaan pienen yllätyksen. Ideana on myös, että yritämme päästä tässä mahdollisimman edullisella ja kehittää jotain hauskaa. Lisäksi tarkoituksena on noudattaa nimenomaan Aku Ankasta tutuksi tullutta runoa, eikä sitä alkuperäistä lauluversiota. Tästä on myös tullut yksi meidän perheen inside-vitsi, jota odottaa jouluaattona.

Seuraavana jouluna vuorossa olivat kolme ranskalaista kanaa. Tässä jouduimme hieman soveltamaan, ja ostimme kolme Kinder-munaa, joissa oli lähes Ranskan lipun värit ja joihin teippasimme itse pienet Ranskan liput.

Sitten vuorossa oli neljä huutelevaa lintusta. Tällä kertaa menimme poikkeuksellisesti hieman kalliimmalla budjetilla ja hankimme Don Rosan Kolme Caballeroa, jossa on periaatteessa pääosassa kolme lintua, mutta päätarinassa oli jokin neljäskin lintu ja he huusivat toisilleen jossain tarinan vaiheessa.

Loput ideat menivät seuraavasti:

-Viisi kultaista sormusta: Kyseisenä vuonna oli vasta ollut (tai oli tulossa, tai oli parhaillaan meneillään) olympialaiset, joten painoimme hänelle itse t-paidan, jossa oli koristeena olympiarenkaat (joita oli tietysti viisi).

-Kuusi munivaa hanhea: tässä vaiheessa mielikuvituksemme alkoi loppua ja meille tuli liian kiire. Ostimme pussin Marianne-rakeita, jotka laitoimme jälleen kotoa pöllimäämme kuppiin, ja jonka päälle tulostimme hanhien kuvia. 

-Seitsemän uivaa joutsenta: Fazerin sininen suklaalevy, jonka päälle taittelimme seitsemän origamijoutsenta. Sininen levyhän tietysti esitti vettä.

-Kahdeksan lypsävää piikaa: parin euron murokuppi, jossa oli lehmien kuvia, sekä kahvikuppi, jossa oli piikatyttösiä. En edes muista, mistä me tuon piikatyttöskupposen tuohon hätään löysimme. 

Ja nyt, itse dilemmaan:

Mistä me keksimme tähän hätään yhdeksän tanssivaa rouvaa? Ja miten ihmeessä me vedämme koko tämän samperin tyhmän idean loppuun, kun määrä kasvaa joka vuosi yhdellä? Vai pitäisikö se vain suosiolla lopettaa, jos tästä alkaa jo muodostua rasite? (Toim. huom: Emme varmasti lopeta, kun olemme näin lähellä runon loppua, vaikka yhtään kenellekään ei olisi enää kivaa).

Entäs suurin kysymys: mitä uutta jännää me keksimme, kun koko runo on käyty läpi? Saa oikeasti auttaa, jos jollakin on tähän hyviä ideoita.




Runon suomennos: Carl Barksin koottujen osan XXV mukaan.

Luukku 15

 

Yhtenä joulun tunnelmanluojana on musiikki. Toisia jouluiset laulut ärsyttävät, toisia ihastuttavat. Toki tämä tunne vaihtelee myös kappaleesta ja paikasta riippuen. Esimerkiksi Pikku Oravat ruuhkaisessa marketissa saattaa olla monelle liikaa.

Tässäpä listattuna meidän lukupiirin vetäjien joululaulusuosikit. Mikä kappale tekee sinun joulusi? Käytkö kirkossa laulamassa Kauneimpia joululauluja?

 
EeKoo:
1. Tony Kakko: Me käymme joulun viettohon

2. Wham: Last Christmas
3. Juha Tapio: Heinillä Härkien Kaukalon
4. Johanna Kurkela: Maa on niin kaunis
5. Tony Kakko: Ilouutinen
6. Raskaampaa Joulua: Tulkoon Joulu
7. Jani Wickholm: Jouluksi Kotiin
8. Antti Tuisku: Sydämeeni Joulun Teen
9. Marco Hietala: Varpunen Jouluaamuna
10. Suvi Teräsniska: Hei Mummo 
    
Niina:
1. Michael Bublé: It's Beginning to Look a Lot Like Christmas
2. Frank Sinatra: Let it Snow
3. Squirrel Nut Zippers: Winter Weather
4. Naiskuoro Ilona: Sinivuorten yö
5. The Mediaeval Baebes: We Three Kings
6. Celtic Woman: That Night in Bethlehem
7. Rajaton: Pukki tietää
8. Inka Kuoppamäki: Revontulten leikki
9. Trans-Siberian Orchestra: Carol of the Bells
10. Mariah Carey: All I Want for Christmas is You
 
Sanna:
1. Jarkko Ahola: Sylvian joululaulu
2. Vesa-Matti Loiri: Tonttu
3. Tonttu Toljanterin joululaulu
4. Johanna Kurkela & Jarkko Ahola: Ave Maria
5. Petri Laaksonen: Tulkoon joulu
6. Sing song sisters: Nissepolkka
7. Michael Bublé: Let it snow
8. Johanna Kurkela: Avaruus
9. Jesse Kaikuranta: Hoosianna
10. The Snowman - Dance of the snowmen

  

Kuva: Maria Bonnor / Yle

Luukku 14

 
Tässä luukussa annan teille viimehetken joululahjaideoita.

1. Lego-palikat.

Ensimmäinen mielikuva legoista voi olla lapsi rakentamassa avaruusalusta, mutta tämänpäiväisen kokemukseni perusteella, väittäisin legojen sopivan lahjaksi myös aikuiselle. Kuopiossa Apajan ostoskeskuksessa oli esillä Heikki Mattilan kokoamia legotöitä. Legoista on myös hupia (tai vaivaa) useammaksi vuodeksi.Mattila kertoi rakentaneensa kuvassa olevaa tornia kaksi vuotta. Legoista on siis iloa moneksi vuodeksi, parhaimmillaan. https://www.facebook.com/palikkarakentaja?fref=ts

2. Kirja.

Kirjoja on yhtä monta, kuin lahjan antajaa ja saajaa. Omasta mielestäni joulua ei ole, eikä tule, ilman yhtä kunnon kirjalahjaa. Tämä olkoon myös puolittain maksettu mainos, sillä lukupiiriläinenhän voi myös nyt sukulaisiltaan toivoa lahjaksi muutamia lukupiirin äänestyksessä parhaiten menestyneitä kirjoja. Vaikka kyseiset kirjat jostain oudosta kohtalon oikusta jäisivät käsittelmättä, niin suosio äänestyksessä kertoo jotain ainakin kirjan vetovoimasta ja kiinnostuksesta. Ja mikä olisi parempi joululahja, kuin ikuisesti voimassa oleva matkalippu toiseen maailmaan? (Tämä pätee myös legoihin: kun avaat legopaketin tai kirjan, pääset matkalle toiseen todellisuuteen).
Kirjan ei ole pakko olla myös pelkkää viihdettä. Kirja voi haastaa ajattelua tai auttaa oppimaan uutta. Kirjaksi voidaan laskea myös lahjakortti Google Playn-kirja-osastolle. Tabletista on moneksi, ja jopa kirjaksi tai sen korvikkeeksi, joissain tapauksissa.


3. Valokuvakirja
Miten olisi valokuvakirja, jossa on vuoden aikana tapahtuneet yhteiset muistonne lahjansaajan kanssa? Lahja olisi ainakin sinun ja lahjansaajan (tai saajien) näköinen ja taatusti persoonallinen. Ja hyviä asioita ei voi koskaan muistaa liikaa.

4. Elämys
Kaiken ei tarvise aina olla krääsää. Elämyksen ei tarvitse myöskään olla kallis kokemus. Mielikuvitus on vain ja ainoastaan rajana.

Elämys voi olla halpa ja nopea päivämatka toiselle puolelle Suomea

a

Luukku 13

     

Lucian päivä on sekoitus satua ja todellisuutta

  

Lucian päivää vietetään 13.12. Kaikkein tunnetuin se on suomenruotsalaisessa juhlaperinteessä. Ja kouluissa. Ainakin itse olen aikoinaan ala-asteella ollut mukana koulumme Lucia-neitojen kulkueessa.

  

Pyhä Lucia, valontuoja, on pyhimys, jonka Italiasta kotoisin olevat syntylegendat ovat kaikkea muuta kuin valoisia. Yhdessä versiossa neitseellinen Lucia pakotetaan rakkautensa vuoksi prostituoiduksi, mutta pyhä henki täyttää hänet, Lopulta neito poltetaan roviolla. Toisessa hän menettää silmänsä. Tästä johtuen Luciaa on pidetty myös sokeiden pyhimyksenä. Lucian nimi muistuttaa latinan sanaa lux, valo. Suomalaistettuna versiona hänen nimensä voisikin olla Valotar.

  

Pohjoismaihin juhla rantautui keskiajalla. Suosituimmaksi juhla nousi kuitenkin Ruotsissa, josta se levisi Suomeenkin. Alunperin katolilaiseen kirkkoperinteeseen kuuluvaa pyhäpäivää ei nykyisin juhlita evankelisluterilaisessa kirkossa, mutta se löytyy kalenterista yhtenä joulun merkkipäivistä. Lucian päivänä voi myös leipoa Lucia-pullia.

  

Suomen Lucia neito valitaan joka vuosi. Puhtaan valkoisiin pukeutuneena hän käy kiertämässä ja tuomassa päässään kantamnsa kynttiläkruunun muodossa (viittaus sädekehään) valoa ja lämpöä niin lasten kuin vanhustenkin parissa sairaaloissa ja päiväkodeissa sekä tasavallan presidentin luona. Neidoksi valitun pääkieli on ruotsi ja hänellä tulee olla hyvä lauluääni. 

 
Viime vuoden Lucia Helsingin Tuomiokirkossa.

Kuva: Wikimedia Commons

 

Taivaalla tähtivyö
kirkkaana loistaa,
viestiä jouluyön
tuikkeensa toistaa.
Taivainen kirkkaus,
riemuisa julistus.
Kynttilät syttyy,
kynttilät syttyy!

Metsiin jo Pohjolan

vaipan luo hanki,
ja maa on valkean

verhonsa vanki.

Taivaisen hohteen tuo,

Lucia valon suo,

Pyhä Lucia,

Pyhä Lucia.



Kiteet luo helmivyön

valkoiseen kaapuun.

Kätköstä talviyön

luoksemme saapuu.
Lucia seppelpää,
juhlista hetki tää,
saavuthan luoksemme,

Pyhä Lucia.   

Lähteet: 
Wikipedia: Pyhä Lucia
Wikipedia: Lucian päivä
Suomen ev.lut. kirkko: Lucian päivä
Kaikkijulhlista.fi: Lucian päivä 13.12.
Yle keski-Suomi: Valonkeltainen Lucia-pulla karkottaa paholaisen

Luukku 12

Jouluun kuuluu olennaisena osana joulukorttien lähettäminen. Alun perin joulukortit ovat lähtöisin Englannista ja ensimmäinen maailmalla tunnettu joulukortti painettiin vuonna 1843.Varhaisin Suomeen kirjekuoressa saapunut joulupostikortti on peräisin 1850-luvulta. Avoimien postikorttien lähettäminen ei ollut ennen luvallista, joten postikortit lähetettiin alun perin kirjekuorissa. Nykyään joulutervehdyksien lähettäminen postitse on erittäin suosittua ympäri maailman. Vuonna 2010 suomalaisten kerrottiin lähettävän joulupostikortteja yhteensä jopa runsaat 47 miljoonaa.

Tänään on viimeinen päivä postittaa joulukortit halvemmilla postimaksuilla. Itse päätin olla tänä vuonna laiska ja lähettää vain kaksi joulukorttia - toisen kohta 8-vuotiaalle kummitytölleni ja toisen kaukana asuvalle serkulleni. Toinen korteista kolahtikin postiin jo eilen, ja tänään kolahtaa toinen.

Jos lähetät tänä vuonna joulukortteja, niin kannattaa tehdä se siis tänään!


Lähteet:
http://www.suomalainenjoulu.fi/joulun-perinteet/historiaa/joulukortit
http://www.avoinmuseo.fi/joulu/artikkeli_joulukortit_ja_tervehdykset.php
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/joulukortteja-postitettiin-runsaat-47-miljoonaa/1037798