Ensimäinen viikko joulukuuta takana. Jouluaattoon on vielä monta yötä jäljellä. Joulu on ystävien, rakkaiden ja sukulaisten kanssa viettämisen aikaa, ainakin minulle. Kaikkia ihmisiä ei kuitenkaan muutaman päivän lomien aikaan ehdi nähdä, mutta onneksi joku on aikoinaan keksinyt joulukorttien lähettämisperinteen. On ihanaa valita kortteja sen mukaan, mistä ajattelee saajan pitävän tai askarrellatervehdykset itse. Kirjoititpa kirjeen Joulupukille tai kortin mummolle, joulupostimerkit ovat tärkeä osa tätä viestinnän keinoa. Päivän luukussa katsotaankin taaksepäin menneiden vuosien joulupostimerkkeihin (samalla näkee myös postimaksujen nousun).
Mikä on suosikkisi näistä tai vanhemmista joulumerkeistä?
Kuva: Niina Tolonen
Vuoden 2014 joulupostimerkit näyttävät tältä:
Vintagea vuodelta 2013:
Muodolla leikittelyä, kuusimerkki 2012:
Tonttuilua vuosimallissa 2011:
Joulupukki, poro ja tunturit löytivät merkeistä vuonna 2010 (myös halvemmassa postitusluokassa):
Söpöt eläimet ihastuttiva jouluna 2006 ja piparintuoksuinen hiirimerkki 2007:
Mauri Kunnaksen Joulupukki on päässyt ainakin kahtena jouluna merkkeihin, vuodet 1996 ja 2005:
Rakastetun Martta Wendelinin taiteesta nautittiin vuonna 2004:
Muistathan lähettää joulukorttisi 12.12. mennessä (halvempi postimaksu päättyy tuolloin)!
"Suomen Eduskunta on 15 päivänä viime marraskuuta, nojaten maan Hallitusmuodon
38 §:ään, julistautunut korkeimman valtiovallan haltiaksi, sekä sittemmin asettanut maalle
hallituksen, joka tärkeimmäksi tehtäväkseen on ottanut Suomen valtiollisen
itsenäisyyden toteuttamisen ja turvaamisen. Tämän kautta on Suomen kansa ottanut
kohtalonsa omiin käsiinsä, ja nykyiset olot sekä oikeuttavat, että velvoittavat sen siihen.
Suomen kansa tuntee syvästi, ettei se voi täyttää kansallista ja yleisinhimillistä tehtäväänsä
muuten kuin täysin vapaana. Vuosisatainen vapaudenkaipuumme on nyt toteutettava;
Suomen kansan on astuttava muiden maailman kansojen rinnalle itsenäisenä kansakuntana."
Näin kuului katkelma Pehr Evind Svinhufvudin johtaman senaatin esittämästä Suomen itsenäisyysjulistuksesta, joka esitettiin 4.12.1917. Kaksi päivää myöhemmin Suomen eduskunta hyväksyi esityksen äänin 100-88. Ennen kuin muut maat suostuivat tunnustamaan Suomen itsenäiseksi valtioksi, asetettiin ehdoksi, että Neuvosto-Venäjä hyväksyy Suomen itsenäistymisen. Näin kävikin virallisesti 4.1.1918, minkä jälkeen Suomen itsenäisyyden julistivat Ranska, Ruotsi ja Saksa. Myös useat muut maat tunnustivat Suomen itsenäisyyden pian tämän jälkeen. Vuodesta 1919 lähtien on Suomen itsenäisyyspäivää vietetty perinteisesti 6.12. - päivänä, jolloin Suomen itsenäisyysjulistus hyväksyttiin eduskunnassa.
Suomen tie itsenäisenä valtiona ei ole ollut helppo ja tasainen. Vuonna 1918 Suomi ajautui sisällissotaan, jossa Suomen kansa jakautui kahtia. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin - tänä vuonna tasan 75 vuotta sitten - koko Suomi liittyi yhteen, kun syttyi talvisota ja alkoivat taistelut Suomen itsenäisyyden puolesta. Sotia jatkui vuoteen 1945 asti, vaikka välissä olikin välirauha. Tämän jälkeen olemme saaneet elää maassa, jossa on vallinnut rauha ja jossa on turvallista asua.
Tänään saamme viettää Suomen 97:ttä itsenäisyyspäivää. Itsenäisyys ei ole tullut meille itsestäänselvyytenä, vaan sen puolesta on taisteltu ja taistelut ovat vaatineet suuret veronsa. Ilman sotien vaatimia uhrauksia, suomalaista sisua ja rakkautta isänmaata kohtaan emme välttämättä olisi nyt sellainen valtio, kuin olemme nyt. Saamme olla suomalaisia.
Vielä vapaa on ja itsenäinen maamme,
Se on sitä vuoksi suuren urheuden.
Nöyrin mielin Suomen lippuun katsokaamme,
Kiitos teidän, se on sinivalkoinen.
Ilman ontuvaa ystävääni,
Olisimme vain läntisin lääni.
Ilman miestä, jonka jalka on nyt puuta
Olis' arkipäivä kuudes joulukuuta.
Ilman teitä, selvinneitä jostain sieltä,
Puhuisimme nyt vierasta kieltä.
Ilman heitä, joiden ristit ovat puuta,
Olis arkipäivä kuudes joulukuuta.
Onneksi olkoon, itsenäinen Suomi, ja kiitos sitä puolustaneille sotaveteraaneille. Kiitos heille kaikille, joita ilman emme nyt saisi viettää tätä päivää juhlapäivänä.
Tekstikatkelmat:
Suomen itsenäisyysjulistus: http://digi.narc.fi/digi/julistus.ka
Kappaleen sanat: Kuudes joulukuuta (sanat Pertti Mäenpää)
Viidennen luukun kunniaksi voisimme kurkata vähän menneeseen, eli Poikkikultulaisen lukupiirin ensimmäiseen toimintavuoteen:
Olihan siitä puhuttu jo siitä lähtien, kun olin ollut fuksi, ja jopa sitäkin aikaisemmin. Asiaa oli ihmetelty, ruodittu ja kummasteltu. Miksei Kultulla ollut lukupiiriä, vaikka yksi pääaineistamme keskittyy nimenomaan kirjoihin ja arkeologit ja antropologit lukisivat mielellään hyvässä seurassa? Olemmehan me kaikki kulttuurintutkijoita ja humanisteja! Moni meistä paloi halusta jakaa lukemiaan kirjoja muiden kanssa ja keskustella kirjoista. Ja vuonna 2013 sitten perustettiinkin Poikkikultulainen lukupiiri, kolmen kirjallisuudenopiskelijan toimesta.
En enää muista, ehdottiko Niina tai Sanna lukupiiriä, vai oliko ehdottaja minä: ideamme oli suunnilleen yhteinen ja kumpusi yhteisistä toiveista järjestää alkoholitonta opiskelijaohjelmaa ja rakkaudesta kirjoihin. Sen kuitenkin muistan, että saimme melkeinpä hämmästyttävällä nopeudella ja tarmolla järjestettyä ensimmäiset tapaamiset ja koottua ainakin parisenkymmentä kiinnostunutta opiskelijaa Kultuhuoneelle. Järjestäytymistapaamisemme, jossa sovimme ensimmäisistä kirjoista ja tapaamisista, oli 11.10 ja ensimmäisen kirjamme Muumilaakson Marraskuun käsittelimme 1,11. Sen jälkeen Poikkikultulainen lukupiiri on tavannut 13 kertaa, ja keskustellut 14 kirjasta. Meillä on aktiiinen facebook-ryhmä ja ei-niin-aktiivinen kirjablogi (pun intended).
En olisi tässä ilman muita vetäjiä, en olisi alkanut koskaan vetämään lukupiiriä yksin. Sannan ja Niinan kanssa olemme varsin lyömätön tiimi ja tuemme toisiamme sekä ruokimme toistemme luovuutta. En voisi kuvitella parempia vetäjiä rinnalleni. Enkä olisi myöskään vetämässä lukupiiriä, ilman jäseniämme, jotka antavat kaikille palan omasta lukukokemuksestaan. Vaihdamme ajatuksia ja huomaamme asioita, jotka yksin lukiessa olisivat jääneet piiloon. Saamme hehkuttaa yhdessä hyviä hetkiä ja saamme tukea toisiltamme, jos kirja oli kehno. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja se koskee myös jaettua kirjallisuutta. Teosten erilaiset tulkinnat ovat rikkaus, ja joskus uusi tulkinta avaa teoksen kokonaan uudelleen, jolloin se on kuin uusi ja toisenlainen kirja.
En ole elämässäni ennen ollut lukupiirissä, saati vetänyt sellaista ennen Poikkikultulaista lukupiiriä. Olen viime vuoden aikana astunut kauas kirjallisesta mukavuusalueeltani, vaikken jokaiseen tapaamiseen ole päässytkään mukaan. Mieleeni ovat jääneet parhaiten kirjat Kani nimeltä jumala, ja Teurastamo 5. Kumpaankaan kirjaan tuskin olisin koskaan tarttunut ilman lukupiiriä, ilman hyvää syytä ja pakkoa lukea. Ilokseni voin nyt myöntää pitäneeni kovasti Kanista ja ainakin lukeneeni Kurt Vonnegutin klassikon, ja näin ollen saan ruksia yhden kirjan luettavien klassikoideni listalta – joka on muuten luvattoman pitkä.
Olen kamppaillut metahaiden kanssa, kuunnellut hiljaa Kuoleman kertovan tarinaa, etsinyt Muumiperhettä Muumitalosta, tutustunut englaintilaisen pienen kaupungin paikallispolitiikan valtataisteluihin, pelännyt WTC-torneissa työskennellyn veljen puolesta, katsonut kärpäsenä katosta kun Elizabeth Bennet repii ninjoilta sydämiä rinnasta, nauranut männiäsille ja ihmetellyt peikon ja keijun rakkautarinaa. Olen käynyt kahviloissa ja baareissa, jonne en muuten ole saanut aikaiseksi koskaan astua, ja olen seikkaillut yliopiston katakombeissa. Tuttuja kirjoja ja tuttuja paikkojakin olen lukenut ja kokenut, mutta erityisen mielissäni olen uusista paikoista ja kirjoista. Olen saanut keskustella kirjoista vanhojen tuttujen, sekä täysin uusien ihmisten kanssa. Toivon samaa, että sinä hyvä lukupiiriläinen tai kanssavetäjä ajattelet samoin ja olet viihtynnyt ensimmäisen vuotemme. Toivottavasti tulet viihtymään myös kaikki tulevat vuotemme kanssamme.
Nähkäämme seuraavassa tapaamisessa, 11.12.2014 levottoman ja raskaan sydämen merkeissä.
Vihdoinkin, eilen se tuli - lumi! Vaikka en olekaan niin suuri talven tai lumen ystävä, on pakko myöntää, että ilman lunta talvi ei tunnu talvelta. Jos talvikuukausina ei ole lunta ja on pelkkää synkkää ja pimeää, on usein olokin väsynyt. Yliopistolle tai töihin mennessä on pimeää ja kun sieltä lähtee pois, on usein jälleen ehtinyt tulla pimeää. Lumessa on se hyvä puoli, että se tuo hieman valoa tähän pimeyteen. Muistan kuinka ala-asteella ollessani, heti lumen tultua oli välittömästi pakko rakentaa koulun pihalle lumilinna - mieluiten sellainen, missä oli tunneli. Muistan myös kuinka teimme pienenä äidin kanssa pihallemme lumikuningattaren, josta tuli todella hieno kruunuineen ja isoine hameineen. Tänä vuonna voisi taas ottaa ja rakentaa lumesta jotain jännää, kuten lumiukon, komean lyhdyn tai vaikka lumimuumin.
Nyt täytyy pitää peukkua, että lumi ei sulaisi tällä kertaa pois, vaan joulusta tulisi valkoinen.
Nyt kun joulukuu on alkanut, on aika puhua hieman joulun odotuksen aloittamisesta. Minulle joulu odottaminen alkaa valojen sytyttämisellä. Tapa on periytynyt lapsuudenkodistani, sillä äitini laittaa valaistun ulkokuusen pihalle viimeistään marraskuun ensimmäisenä viikkona, ja muut valot jo paljon aikaisemmin.
Vaikka tapa onkin peritty, se ei silti tarkoita, ettenkö tekisi tätä omalla tyylilläni:
Millaisia valoja teiltä löytyy? Mistä teidän joulunne alkaa?
Niin se vuoden loppu vain lähestyy, pikkuhiljaa. Vaikka vielä ei maassa hanki luo hohdettaan, voi aina toivoa, että kelit muuttuisivat ja saisimme valkoisen joulun. Jotta blogimme lukijat, juuri te lukupiiriläiset siellä ruudun toisella puolella, jaksaisitte odottaa tätä vuoden huipentumaa - lahjojen, yltäkylläisten ruokapöytien ja perheen kanssa viettämisen aikaa - ajattelimme piirin vetäjien kanssa viihdyttää teidän arkiaamujanne aina kello yhdeksältä avautuvilla luukuilla. Ensimmäisessä luukussa voisimme kerrata yhdessä hieman joulun pitkää ja polveilevaa historiaa.
Joulun etymologiaa
Sana joulu on lainattu ruotsin jul-sanasta. Pohjimmiltaan juhlan varhainen muoto on kuitenkin germaanisessa pakanallisessa keskitalven juhlassa, jonka vanhimmat maininnat ovat 300-luvulta. Sana yule on juhlan englanninkielinen versio. Yulea vietettiin kahdentoista päivän ajan. Nykyään yulea vietetään 21. päivä, ja se on suosittu niin uuspakanallisten kuin myös wiccojen piireissä. Juhlan ajankohta sattuu talvipäivänseisahdukseen, valon juhlaan, josta myös Lucia-perinne kumpuaa. Kristinuskon tullessa muutettiin vahvan pakanallisen perinteen tärkein juhla kristuksen syntymän kunniottamiseksi.
Joulun paikka kalenterissa on vaihdellut
Nykyään jouluajaksi on katsottu aikaväli on 21.12.-13.1. eli Tuomaan päivästä Nuutin päivään. Tästä siis sanonta: "Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi." Nuutin päivään liittyy edelleen vahvasti tapa viedä kuusi pois ja kerätä joulukoristeet odottamaan seuraavaa joulua. Joulua on varhaisessa muodossaan juhlittu sadonkorjuujuhlana, kekrinä, nykyisen pyhänpäivän aikoihin. Kekriin liitetyt vainajien lepyttelyperinteet ovat siirtyneet nykypäiväänkin, kun haudoille viedään kynttilöitä. Tänä vuonna pyhäinpäivää vietettiin 1.11. Myös erilaiset olkiperinteet, kuten himmelit, olkipukit ja lintujen lyhteet pohjaavat kekriin.
Lyhteillä ruokittiin lintuja, jotta ne jättäisivät seuraavan vuoden sadon rauhaan. Eläinten ruokinnalla saatettiin myäs tavoitella talon onnen keräämistä. Toisaalta lintujen satettiin uskoa olevan sidoksissa kuolleisiin ja niitä voitiinkin kutsua sielulinnuiksi. Tässä vaiheessa joku saattaakin huomata yhteyden Sakarias Topeliuksen runosta sävellettyyn kappaleeseen Varpunen jouluaamuna, jossa lauletaan pikkuveljestä, joka tulee linnun hahmossa pyytämään ruokaa siskoltaan.
En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta, olen pieni veljesi, tulin taivahasta. Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen, pieni sai sun veljesi enkeleitten maasta.
Pukin sarvet, keppi ja parta
Kuten joulun nimi ja ajankohta, ei Joulupukkikaan ole aina pysynyt samana. Nykyihminen mieltää Joulupukiksi sen punaisen, hohottavan, lempeän miehen, millaisena hänet voi bongata esimerkiksi Coca-Cola pullon kyljestä.
Suomessa hahmo pohjaa Nuuttipukkiin, sarvipäiseen, pelottavaan ilmestykseen, joka on alunperin ollut hedelmällisyysriitin hahmo. Nuuttipukkeihin liittyvä perinne ei paljoa eroa pääsiäisen virvonnasta, sillä Pukit kiersivät talosta toiseen olutta pyytäen. Jos olutta ei ollut, Pukki saattoi suuttua ja rikkoa paikkoja (vrt. Halloween: Trick or Treat). Tapa on ilmeisesti ollut vahvana nuorten miesten keskuudessa.
Pukiksi pukeutuva veti päälleen nurin käännetyn turkiksen, asetteli kasvoilleen tuohisen naamarin ja päähänsä sarvet. Nuuttipukit olivat usein humalassa, pelotellen lapsia. Pukit kiersivät Nuutin päivänä, 13. tammikuuta. Toisinaan Pukki toi lahjoja tai risuja, riippuen siitä, mitä lapsi ansaitsi. Pukin tuttu tervehdys "Onkos täällä kilttejä lapsia" ja tuhmien lasten pelottelu risuilla on siis tästä perinteestä kotoisin.
Muistan erään varhaislapsuuden joulun, taisin olla noin neljän vanha. Olimme menossa 16-vuotiaan isosiskoni kanssa aattosaunaan. Kysyin pukuhuoneessa, tulisiko se pelottava Pukki tänäkin jouluna. Ja tulihan se. Tumma turkishaalari väärinpäin käännettynä, kasvoillaan ilmeetön paperimassanaamio kuin suoraan jostain kauhuelokuvasta. Jouduin istumaan Pukin polvelle, vaikka olisin ollut mieluummin missä tahansa muualla.
Toisaalta Pukin hahmoon on liitetty lasten suojelijan Pyhän Nikolauksen ominaisuuksia. Pyhimykseksi julistettu Nikolaos Ihmeidentekijä eli 200-luvun lopulla. Hän otti lapset huomioon. Legendan mukaan Hollannissa Nikolaosta juhlistettiin 5. joulukuuta jakamalla lapsille lahjoja. Englanninkielinen Joulupukki, Santa Claus on saanut nimensä Nikolaokselta (Sint Nikolaas - Sinterklaas). Hämmentävästi 1400-luvulla Sinterklaasin vierellä kulki imperialistiseen orjuuteen viittaava Swarte Piet, Musta Pekka. Suomeen Nikolaoksen tarina kulkeutui 1800-luvulla, jolloin tutunoloinen hahmo yhdistyi Nuuttipukkiin.
Punanuttuisen Joulupukin - jota näin meidän kesken tervehdin lämpimästi verrattuna hänen varhaiseen, sarvipäiseen edeltäjäänsä - maailma näki ensimmäisen kerran vuonna 1869. Ikoniseksi tämän version hahmosta teki kuitenkin vasta Coca-Cola mainonta, vuodesta 1931 alkaen (yhdysvaltalaisen taiteilijan, Haddon Sundblomin, isä oli muuten ahvenanmaalaista syntyperää!). Laittaa siis miettimään kuinka paljon tämä hahmo on muuttunut aikojen saatossa, eri kullttuurien kautta suodatettuna. Lahjoja pukki toi Suomessa jo 1800-luvulla, mutta vain varakkaimmissa perheissä.
