Teosta oli mielenkiintoista lukea suomalaisena lukijana, jolle kirjan maailma on uusi, vieras paikkansa. Botswanaa kuvataan teoksessa modernistuneena paikkana ja erityisesti päähenkilö Mma Ramotswe tuntuu teoksessa kaipaavan vanhoja, perinteisiä aikoja. Sen sijaan eriarvoisuus on yhä suurta; rikkaat omistavat maat ihmisineen ja heillä on paremmat oikeudet lähes kaikkeen. Lähes jokaisella henkilöllä kuvataan teoksessa olevan haaveena perustaa itselleen tila, johon kuuluu ehdottomasti karjaa ja palvelijoita. Erityisesti juuri karjan omistaminen on teoksen mukaan botswanalaisessa kulttuurissa merkittävää.
Teoksessa jokainen ongelma, oli se sitten pieni tai suuri, ratkeaa lopulta tavalla tai toisella. Vaikka karjasurmien lopullista syyllistä ei loppujen lopuksi täysin selviä, päättelimme kuitenkin, että syyllinen on todennäköisesti ollut kylän opettaja, joka on suojellut rakastettuaan, jota karjan omistaja on kohdellut huonosti. Tapaus kuitenkin päättyy positiivisesti, sillä Mma Ramotswen avulla asia ratkeaa kaikkia tyydyttävällä tavalla. Sen sijaan toisinaan jopa karjasurmia isompi ongelma kirjassa tuntui olevan se, kuinka Mma Ramotswe kaipaa vanhaa valkoista pakettiautoaan, jonka haamuja hän näkee liikenteessä tuon tuosta. Lopulta hänelle selviää, että hänen entinen autonsa on kunnostettu ja hän saa hankittua sen teoksen aikana takaisin itselleen. Vaikka kirjan loppu jää karjasurmien suhteen hieman mysteeriksi, kirja ei kuitenkaan ollut oikeastaan pettymys, vaan se aukeaa lukijalleen oikeastaan juuri sopivasti, jättäen tulkinnanvaraa.
Miellyttäviä hahmoja teoksessa olivat mielestämme muun muassa J.L.B Matekoni, herra Seoti, sekä totta kai Mma Ramotswe itse, joka on hahmona hyvin syvällinen ja uskottava. Sen sijaan Mma Makutsi on teoksessa toisinaan melkoisen tökerö, jopa hieman ärsyttävä ja suht helposti höynäytettävissä oleva. Varsinaisia negatiivisia hahmoja teoksessa sen sijaan ovat Prudence, joka pyörittää useaa miestä kerrallaan, huikenteleva herra Moeti ja teoksessa vain ohimennen (ja negatiivisesti) mainittu Violet Sephotho.
Kirja oli kaikkiaan hyvin miellyttävä ja helppo lukea. Sen miljöö tuntui uudelta ja mielenkiintoiselta, johon oli kiva tutustua. Kaiken kaikkiaan kirja on hyvin leppoisa kesäkirja, joka ei ole sisällöltään liian vakava, mutta kuitenkin dekkarimainen. Se ei siis sisällä christiemäisesti murhia tai muita isoja ongelmia, vaan sellaisia, jotka ovat pienelle paikkakunnalle ja maaseudulle tyypillisiä. Kirja välittää siis hyvin botswanalaista kulttuuria, vanhoja perinteitä ja arvoja. Sitä voisi kuvata sanoin "kaunis" ja "kepeä" ja josta jää lukijalleen hyvä mieli. Tätä lukiessa tulee, kuten lukupiirissä todettiin, paljon hetkiä, jolloin on pakko sanoa "aww".
Kollektiivinen arvosana: 4.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti