keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Tähän asti käsitellyt teokset

Lukupiirimme on pyörinyt nyt jonkin aikaa ja olemme ehtineet porukalla lukea jo useamman kirjan. Seuraava (eli seitsemäs) lukupiiritapaaminen on 29.4. klo 18 @ Hemingways. Poikkeuksellista Kirjavarkaan käsittelyssä on se, että Kultun lukupiiri yhdistää voimansa Tiiman lukupiirin kanssa. Saamme siis kuulla asiantuntevaa palautetta teoksen historiallisuudesta.
   
Kirjat avaavat uusia maailmoja, joten nyt, ennen uusien teosten valintaa onkin hyvä vähän muistella - missä kaikkialla olemmekaan nyt kiertäneet? Lukupiiri aloitti marraskuussa 2013 lukemalla ajankohtaan sopivasti Muumilaakson marraskuun ja nyt huhtikuussa 2014 menemme Natsi-Saksaan Kirjavarkaan avulla. Välissä on ehditty tarkastella niin keijun ja menninkäisen kuin kahden kilpailevan ryövärisuvun perillisen ystävyyttä. Hienoja keskusteluja on teosten ympärille myös saatu aikaiseksi.
 
1. Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu 
2. Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia 
3. Charles Dickens: Joululaulu 
4. Sarah Winman: Kani nimeltä jumala
5. J.K. Rowling: Paikka vapaana
6. Astrid Lindgren: Ronja. ryövärintytär
7. Markus Zusak: Kirjavaras